Main menu

Jäsenkirje 1997-3

Turussa 2.12.1997

Hyvä Suomen Wagner-seuran jäsen,

Hyvä Suomen Wagner-seuran jäsen. Vuosi lähestyy loppuaan. Kiitämme osoitetusta kiitettävästä aktiivisuudesta tänä vuonna. Ensi vuodesta näyttää tulevan vähintään yhtä tapahtumarikas, painopiste siirtyy ainakin kevääksi Turusta Helsinkiin. Toivomme tämän entisestään lisäävän aktiivisuutta pääkaupunkiseudun jäsenistön joukossa.

TURKU 16.12.97, MUUTTUNUT LUENTOAJANKOHTA

Sattuneiden päällekkäisyyksien takia joudumme siirtämään prof. Mikko Heiniön luennon esitysajankohtaa. Luento, jonka nimi on "Orfeuksen katsahdus - eli miten säveltäjä irtaantuu kielestä, kontaktia katkaisematta." uusi esitysaika on tiistaina 16.12.97 klo 19 Turun yliopiston musiikkitieteen laitoksella, Arwidssoninkatu 1, Piispankadun alkupäästä oikealle. Laitos on Kasarminkadun ja Vänrikinkadun kulmassa. (Aiemmin ilmoitettu päivä 9.12. siis siirtyy viikolla eteenpäin.)

VUOSIKOKOUSKUTSU

SEURAN VUOSIKOKOUS, jossa käsitellään sääntömääräiset asiat (mm. hallituksen ja puheenjohtajan sekä tilintarkastajien valinta, tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapaus vuodelta 1997, vuoden 1998 toimintasuunnitelma ja talousarvio, vuoden 1998 jäsenmaksu), pidetään Turussa ti 3.2.1998 klo 19 Park Hotelissa, Rauhankatu 1.

Kokouksen jälkeen aloitamme syventymisen kevään pääaiheeseen Siegfriediin, katsomalla ensimmäinen osa uudesta Århusin oopperan Siegfried-videosta. Kaikki mukaan!

KEVÄÄN TILAISUUDET TURUSSA

To 22.1.98 klo 19 Turun konservatorion auditoriossa Linnankatu 60 MARTTI PARKKARIN Tristan ja Isolde-aiheinen luento "LUVATON RAKKAUS".

Ti 3.2.98 n. klo 20 Hotel Park, Århusin oopperan SIEGFRIED-VIDEO

Seuraavassa jäsenkirjeessä palaamme loppukevään ohjelmaan.

TILAISUUDET HELSINGISSÄ

Ke 10.12. klo 20 Ravintola Wellamo (Vyökatu 9, Katajanokka) Valkyyriat ja tontut. Vakavan ja puolivakavan välimailla liikkuva pikkujouluilta; luvassa lauluesityksiä, yhteislaulua, puhetta (Jukka von Boehm), sketsejä ja hyvää ruokaa. Vierailevana tähtenä Irja Auroora, joka kertoo mm. kokemuksistaan Chereaun Ringissä Bayreuthissa. Tarjoilu jäsenille à 110 mk/muille 120 mk: Glögi + kalkkunan rintafilee yrttikastikkeella / munakoiso ratatouille-täytteellä + kahvi. Vielä voit jälki-ilmoittautua Ilkka Paajaselle, Kirstinsyrjä 6 C 71, 02760 ESPOO (p. 09 - 805 1133), jolta myös lisätietoja. Kerro ilmoittautuessasi myös pääruokavalinta (kalkkuna/munakoiso). Ilmoittautuminen vahvistetaan maksamalla em. summa seuran tilille OKOPANKKI, Tapiola 572115-287136.

Ti 20.1.98 klo 19 ANNUKKA TALVELAN puheenvuoro Jussi Karjalaisen luona, Töölönkatu 12 A 22. Ilm. 15.1. mennessä 09-805 1133 Ilkka Paajanen.

To 5.2.98 klo 19 HENRY BACON: WAGNER JA ELOKUVAT. International School of Helsinki, Selkämerenkatu 11, Ruoholahti.

100-VUOTISJUHLAT JA SIEGFRIED SEMINAARI HELSINGISSÄ

La 7.3.98 klo 13- n 17.45 WAGNER FÖRENINGEN 100 VUOTTA & SIEGFRIED -SEMINAARI Sibelius- Akatemian Wegelius-salissa, Töölönkatu 28.

Ohjelma:
- Fil.lis. Seija Lappalainen: Martin Wegelius.
- Apul. prof Hannu Salmi: Wagner-Föreningen ja suomalaisen wagneraktivismin historia.
- Dramaturgi Jussi Törnwall: "Mehr Licht" - alun riitasoinnuista valoon.
- Psykiatri Jari Sinkkonen: "Palasista ehjäksi" - nuoruusiän kuohuista seesteisyyteen.
- Musiikkitoimittaja Klaus Pylkkänen: Siegfriedin orkestraatio.

Seminaarin osanottomaksu (sis. kahvi+pulla): jäseniltä 70 mk/ eläkeläisiltä & opiskelijoilta 50 mk; ei-jäseniltä 100 mk/el & op 70 mk. (Pankkisiirron viesti: Sem)

La 7.3.98 klo 20 100 -VUOTISJUHLA Ravintola SIPULISSA, Talvipuutarhasali, Pormestarinrinne 5, (Katajanokka). Mukana mm. Kirsi Tiihonen, sopraano ja stipendiaattimme Jyrki Anttila, tenori, sekä Tapio von Boehmin orkesteri. Alkudrinkki + buffet-illallinen sis. jälkiruoan + kahvin. Osanottomaksu: jäseniltä 215 mk, ei-jäseniltä 240 mk. (Pankkisiirron viesti: 100v ilta).

Yhteishinta seminaari + iltajuhla: jäseniltä 270 mk/ eläkeläisiltä & opiskelijoilta 250 mk; ei-jäseniltä 300 mk/ eläkeläisiltä & opiskelijoilta 280 mk. Ilmoittautuminen molempiin tilaisuuksiin iltaisin Ilkka Paajaselle, Kirstinsyrjä 6 C 71, 02760 ESPOO (p. 09 - 805 1133), tai P Häggblom p 02-2322280, ja maksut 7.2.1998 mennessä seuran tilille OKOPANKKI 572115-287136. (P-siirron viesti: Sem+100 v ilta)

Linja-autokuljetus Turusta Helsinkiin ja yöllä takaisin. Lähtö Kaupungintalon luota Aurakatu 2. klo 11.30. Bussimatkan hinta vain 50 mk (yhteen suuntaan 40 mk) peritään autossa. Ilm. Paajaselle 09-8051133 tai Häggblomille 02-2322280.

La 18.4. klo 14 BENIAMINO GIGLI WAGNER-LAULAJANA & WAGNER ITALIASSA. International School of Helsinki, Selkämerenkatu 11, Ruoholahti. Mukana mm. sopraano Airi Tokola ja tenori Jyrki Anttila. Järj. ISH:n Opera Club, Suomen Beniamino Gigli-Seura ja SWS.

MATKAT

HELSINKI 7.3.98

Matka Turusta Helsinkiin 7.3.98 100-vuotis-seminaariin ja iltajuhlaan. (Ks. e.o. teksti). Lähtö Aurak. 2 klo 11.30. Hinta vain 50 mk.

KÖÖPENHAMINA 27.31.3.98 - TRISTAN JA ISOLDE

Kööpenhaminan "Tristan ja Isolde"-matkalle 27.-31.3.98 ennakkoilmoittautuivat n 40 henkilöä, joista osa kuitenkin epävarmoina. Matka siis toteutuu ja jatkamme matkanjärjestelyjä tavoitteenamme täysbussi eli 45 matkallelähtijää. Jos olet kiinnostunut, etkä ole ennakkoilmoittautunut, niin voit ilmoittautua ja/tai pyytää lisätietoja + tarkemman matkaohjelman välittömästi tai viimeistään 10.12.1997 Peter Häggblom puh. 02-2322280. (Ennakkoon ilmoittautuneille on lähetetty erillinen tarkka matkaohjelma).

Lähdemme pe 27.3.98 Turusta Rindellin linja-autolla ja Vikinglinjalla, joka lähtee Turusta klo 21.30.

Matkalla Kööpenhaminaan on tarkoitus poiketa Louisianan taidemuseosa, jossa on ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa Francis Baconin teoksia. Niissä on kuulemma vaikutteita mm. Nietschen nihilismistä. Saavumme lauantaina Kööpenhaminan keskustassa olevaan Cosmopole hotelliin klo 18 mennessä. Lauantai-ilta on vapaa. Baletin ystäville on tarjolla oopperatalossa klo 20 Legs of fire.

Tristanin esitys alkaa sunnuntaina klo 15. Ooppera esitetään saksaksi ja tekstitetään tanskaksi. Ohjaus on David Pountneyn, lavastus Robert Israelin ja musiikillinen johto Dietfred Bernetin. Roolijako on seuraava:

Tristan: Stig Fogh Andersen;
Isolde: Lisbeth Baslev;
Kurvenal: Bent Norup;
Brangäne: Randi Stene;
Melot: Christian Christiansen/Stephen Milling.

Tristania esittävä nouseva maailmantähti Stig Andersen on muuten seuramme kunniajäsenen Anne Evansin suosikkitenori Placido Domingon ohella. Andersen laulaa ennakkotietojen mukaan Siegfriedin osan Kansallisoopperassa touko- kesäkuussa 1998.

Matkamme hinnaksi jäsenille (laiva, bussi, hotelli) tulee 1.400 mk/hlö (kahden hengen C-hyteissä ja 2 h-huoneissa), jos laivalla haluaa B-hytin, hinnaksi tulee 1.520 mk. (Ei-jäseniltä + 40 mk.) Tällä hetkellä on jäljellä oopperalippuja galleriasta á 70 FIM.

Paluumatkalle lähdemme Kööpenhaminasta maanantaiaamuna n. klo 9.00 jolloin olemme Tukholmassa n. klo 19. Laivamme M/S Amorella lähtee Tukholmasta klo 20.20 ja Turkuun saavumme tiistaina 31.3. klo 7.15.

Ilmoittautuminen vahvistetaan maksamalla tilillemme ÅAB 660100-1205046 (Viesti Köp: B tai C), ennakkona 12.12.97 mennessä: 2h-C-hyttimatkasta vähintään 270 mk ja B-hyttimatkasta 390 mk, loppumaksu 10.2.98 mennessä.

OMA LENTOMAHDOLLISUUS KÖÖPENHAMINAAN

Matka myydään ensisijaisesti koko pakettina. Kuitenkin mikäli 20.12.1997 mennessä ei ole saatu bussia täyteen eli 45 henkilöä, annetaan mahdollisuus myös jäsenten omille suorille lentomatkoille Kööpenhaminaan. Tällöin on mahdollista saada meiltä galleria-oopperalippu + hotellipaketti Cosmopolessa kahden hengen huoneessa 2 yötä á 780 FIM/hlö. (1 h lisä +320 mk) Kerro ensi tilassa Peterille, jos olet kiinnostunut ainoastaan tällaisesta matkasta.

RIIKA 11.-15.6.98

Riian oopperajuhlat to 11. - ma 15.6.98. Näillä näkymin matka toteutuu yhden päivän pidempänä kuin kirjeessä 2/97 alustavasti kerroimme. Myös esitettävät oopperat saattavat vaihtua. Kerromme ennakkoon ilmoittautuneille lisää, kun saamme Riiasta enemmän tietoa. Matka on tällä hetkellä loppuunmyyty.

WAGNERIA ESITETÄÄN:

- Ylen ykkönen lähettää Rienzin (Wien, suora) la 13.12.97 klo 20.30. Huhti-toukokuussa Ylen 1 lähettää erittäin paljon Wagner-aiheisia ohjelmia, mm Kansallisoopperan Valkyyrian la 23.5. Kerromme niistä enemmän seuraavassa kirjeessämme.

- Helsingissä HKO:n Wagner-konsertti to 29.1.98 klo 19 Johanneksen kirkossa, jossa Segerstam johtaa, solisteina Päivi Nisula ja Raimo Sirkiä. Otteita seuraavista teoksista: Tannhäuser, Valkyyria, Götterdämmerung, Meistersinger.

- HKO:n/Segerstamin konsertissa la 25.4. esitetään Mozartin ja R Straussin musiikin ohella Rienzin alkusoitto.

- Tukholman Kuninkaallisessa oopperassa esitetään Folke Abeniuksen vanha ohjaus Lentävästä Hollantilaisesta.21. ja 24.1 sekä 3. 6. 10. 13. 16. ja 20.2.98.

- Holmbergin ohjaama Rheingold uusitaan 23. ja 28.4. sekä 1.5.

- Berliinin Deutsche Operin Helsingissäkin esitetty Tannhäuser (ohj. G Friedrich) vierailee Tukholman oopperassa 9. ja 11.5.98. Walküre 2.99.

- Kööpenhaminassa Lohengrin 17. 26. ja 31.1. sekä 2. ja 9.2.98. Tristan 15. 19. 26.2. ja 29.3 sekä 8.4

- Suomen Kansallisoopperassa Siegfried 29.5 (johon pyrimme saamaan seuralle liput) sekä 2. 5. ja 8.6.1998.

Valkyyria 11. ja 14.6.1998,

Götterdämmerung 21. 24. 27. 30.5.1999.

Koko Ring v 2000: Rheingold 19. ja 21.5, Walküre 25. ja 28.5, Siegfried 1. ja 4.6 sekä Götterdämmerung 11. ja 15.6.

KERRO SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI SEURALLE

Suosittelemme että kaikki, joilla on sähköpostiosoite (Internet), ilmoittavat osoitteensa seuralle (e-mail: haggblom@netti.fi). Tällöin pääset halutessasi osallistumaan verkon kautta käytävään Wagner-keskusteluun, ja pysyt aina ensimmäisenä ajan tasalla ajankohtaisista seuraan liittyvistä asioista. Suosittelemme myös seuramme www-sivujen linkkien tutkimista. Eräästä linkistä löytyy esim. koko alkuperäinen Nibelungin laulu englanniksi.

VAPAAEHTOISIA

Seuran pyörittäminen vaatii kaikenlaisten pienten käytännön asioiden hoitamista, johon hallitusten jäsenten voimavarat ja aika eivät aina riitä. Kerro meille jos katsot voivasi auttaa esim. kirjeiden postituksessa, tilaisuuksien tarjoilutehtävissä, apurahojen, tai ilmoitusten/sponsoreiden hankinnassa tms tehtävien hoitamisessa. Myös vieraidemme tai omien jäsenten kotimajoituksesta on joskus kysyntää. Koskee lähinnä Turkua, Helsinkiä ja Tamperetta.

Hyvää loppuvuotta ja rauhallista joulua toivottaa

Suomen Wagner-seura r.y.

Martti Parkkari, puheenjohtaja
Peter Häggblom, rahastonhoitaja