Main menu

Jäsenkirje 2015-1

Hyvä Suomen Wagner-seuran jäsen,

Meillä on ilo oheistaa kevään/kesän 2015 uunituore Wagneriaani nro 45. Lehti lähetetään kaikille jäsenmaksunsa maksaneille.

HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT

Seuran vuosikokouksessa Helsingissä 11.2.2015 vahvistettiin vuoden 2014 tilinpäätös, vuosikertomus ja toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio vuodeksi 2015. Hallitukselle ja muille toimihenkilöille myönnettiin vastuuvapaus vuodelta 2014.

Hallitukseen valittiin uudestaan erovuorossa olleet Jussi Karjalainen, Jenni Lättilä, Terttu Päärni ja Robert Storm. Puheenjohtajana jatkaa vielä yhden vuoden Heikki Virri, samoin jäsenet Peter Häggblom ja Matti Luukkainen. Eroa pyytäneiden tilalle valittiin yhdeksi vuodeksi Seppo Aspelund Turusta ja Tuula Silvennoinen Helsingistä,

Toiminnantarkastajaksi valittiin Mirja Kainu Turusta ja varalle Stig Gerke Paraisilta.

Toiminnanjohtajana ja rahastonhoitajana jatkaa Peter Häggblom, uusi varapuheenjohtaja on Jenni Lättilä, uusi sihteeri on Seppo Aspelund ja jäsensihteerinä jatkaa Matti Luukkainen: matti.luukkainen@suomenwagnerseura.org, puh. 040 5477215. Matti Luukkainen toimii myös Bayreuth-yhdyshenkilönä.

Kotisivuja hoitaa edelleen Harri-Tapio Siivonen,

harri-tapio.siivonen@hitsaajat.com

Uusi kunniajäsen - Martti Parkkari

Seuramme perustajajäsen Martti Parkkari, joka on istunut hallituksessa 1991-2015 nimitettiin huhtikuussa seuramme kunniajäseneksi nro 14. Lisää tästä Wagneriaanissa nro 45.

VUODEN2015JÄSENMAKSU

Vuosikokous päätti pitää edellisen vuoden jäsenmaksut voimassa eli: vuosijäsená 30 €, perhejäsen á 10 €, nuorisojäsen, ikä max 35 v. à 16 €, yhteisöjäsen à 100 €, ainaisjäsen à 380 €. Lisäksi uusilta jäseniltä peritään 10 euron liittymismaksu, mutta ei perhe- eikä nuorisojäseniltä.

Pyydämme ystävällisesti maksamaanjäsenmaksun kahdenviikonsisällä oheisen jäsenmaksulaskun mukaisesti seuran S-pankin tilille:FI4739390021902366.

Käytä mielellään laskusta näkyvää viitenumeroa, mutta jos se sinulta hukkuu, voit maksaa myös ilman viitenumeroa. Kirjoita tällöin viestikenttään: "Jäsenm. 2015" sekä nimesi, jos tilin nimi poikkeaa jäsenen nimestä.

Vuoden 2016 Bayreuth-lippujen arvontaan osallistuminen edellyttää vuoden 2015 jäsenmaksun suorittamista ajallaan! Maksamalla jäsenmaksusi nyt varmistat, että saat myös loppuvuoden Wagneriaanin. Samalla säästät meitä siltä suurelta työltä, joka aiheutuu, kun joudumme muistuttamaan maksunsa unohtaneita.

Jäsenmaksun yhteydessä (tai muutoin) seura ottaa kiitollisena vastaan lahjoituksia. Voit lisätä jäsenmaksuun sopivaksi katsomasi summan.

Jos haluat erityisesti tukea nuorten Wagner-harrastusta, voit ohjata lahjoituksesi suoraan seuran hallinnoimalle UoleviKarrakoskennuorisorahaston ÅAB:n tilille FI58 6601 0004 6992 45. Tämä rahasto tukee alle 36-vuotiaitten Wagner-harrastusta mm. oopperalippuavustuksin.

UUDETJÄSENET,YHTEYSTIETOJENPÄIVITYS,FACEBOOK

Jäsenkampanjamme Kansallisoopperan Mestarilaulajat-esitysten aikana tuotti meille paljon uusia jäseniä. Suurkiitos info-tiskin organisoijalle Tuula Silvennoiselle vapaaehtoisine apulaisineen.

Olemme saaneet 1.1.2015 jälkeen peräti 51 uutta jäsentä. Tervetuloa kaikki, toivottavasti viihdytte joukossamme.

Aho

Ilmari

HELSINKI

Becker

Tim

VANTAA

Enlund

Nils

HELSINKI

Gube

Ellinor

ESBO

Haavisto

Reetta

SARVVIK

Harju

Helinä

HELSINKI

     

Hyytiäinen

Miika

BERLIN

Hätönen

Paula

TURKU

Immonen

Maisa-Johanna

KIIMINKI

Juvonen

Heini

HELSINKI

Kanninen

Leena

VANTAA

Karhu

Lena

HELSINKI

Karjalainen

Anna Maria

HELSINKI

Kohlenberg

Oliver

JUUNIEMI

Koskenala

Jussi

RYTTYLÄ

Koskinen

Risto

VANTAA

Koskinen

Tuomas

VAASA

Kristo

Paula

ESPOO

Liljavirta

Juuso

HELSINKI

Lybäck

Arja

HELSINKI

Minkkinen

Joonas

HELSINKI

Moilanen

Timo

HELSINKI

Mäkimattila

Mikael

HELSINKI

Mäntyniemi

Elina

HELSINKI

Niinivaara

Katja

HELSINKI

Ontronen

Anu

WIEN

Paananen

Marika

HELSINKI

Perkiö

Petri

SALO

Pitkänen

Henrik

HELSINKI

Pitkäniemi

Marko

HELSINKI

Pooters

Jaana

TURKU

Pyhältö

Hanneli

HELSINKI

Reko

Irmeli

HELSINKI

Reko

Timo

HELSINKI

Rohola

Olavi

VALKEAKOSKI

Saarensola

Tuuli

TUUSULA

Saarinen

Erkki

HELSINKI

Saarinen

Taina

HELSINKI

Sadler

Helena

HELSINKI

Seppänen

Eeva-Liisa

HELSINKI

Sinkko-Jokinen

Mervi

HELSINKI

Sipilä

Esko

RYTTYLÄ

Takanen-Körperich

Pirjo

VANTAA

Tuomisto

Ritva

VANTAA

Uusi-Hallila

Jukka

PORVOO

Uusi-Hallila

Tuula

HELSINKI

Waronen

Eero

HELSINKI

Westerlund

Margit

KAUNIAINEN

Vuorela

Tanja

HELSINKI

Ylitalo

Anna-Kaisa

HELSINKI

Ylä-Anttila

Tupu

TURKU

Pyydämme kaikkia (vanhoja) jäseniä kertomaan muuttuneet yhteystietonsa jäsensihteerillemme Matti Luukkaiselle, Hela-aukio 3 B 57, 00700 Helsinki, puh. 040 5477215, sähköposti: matti.luukkainen@suomenwagnerseura.org. Jos esim. lakkaat saamasta sähköpostitiedotteita, niin se on merkki siitä ettet ole kertonut meille ajan tasalla olevaa sähköpostiosoitettasi.

Pyydämme ystävällisesti antamaan meille myös toimivasähköpostiosoite, jotta voimme sähköpostitse saada sinuun yhteyttä pitääksemme sinua ajan tasalla seuraan ja Wagneriin liittyvissä asioissa.

Liittymällä seuran Facebook-ryhmään(ryhmän jäseniä nyt yli 560 hlö) saat kätevästi tuoretta Wagner-tietoa, meno-vinkkejä ja voit seurata keskustelua sekä olla halutessasi itsekin aktiivinen: http://www.facebook.com/group.php?gid=7014955865&ref=ts

JÄSENMAKSU 2014 VIELÄ MAKSAMATTA?

Jos olet vanha jäsen etkä saa tässä lähetyksessä Wagneriaani-julkaisua, niin se on merkki siitä, ettet ole maksanut vuoden 2014 jäsenmaksuasi. Pyydämme siis maksamaan sen: 30 e (nuoret 16 e ja perhejäsenet 10 e) ja uuden jäsenmaksun myös 30 e seuran tilille S-pankki FI47 3939 0021 9023 66. Saatuamme maksut lähetämme sinulle tuoreen jäsenjulkaisun.

25-VUOTISJUHLAT HELSINGISSÄ 25. - 27.11.2016

Valmistelut seuran 25-vuotisjuhliin Helsingissä ovat alkaneet. Pyydämme merkkaamaan jo allakkaan viikonlopun 25-27.11.2016. Pääjuhla alkaa la 26.11 aamupäivällä juhlatilaisuudella, jossa alustuksia ja elävää Wagner-musiikkia. Iltapäivällä täytämme Kansallisoopperan matineaesityksen, jossa nähdään Wagnerin Lentävä Hollantilainen ja illalla on ohjelmallinen juhlaillallinen.

Prof. Hannu Salmi on nimitetty kirjoittamaan 25-vuotishistoriikin, joka ilmestyy juhlavuonna. Lisäksi on suunnitteilla uuden Wagner-kirjan suomentaminen.

UUTUUS!

SWS 25-VUOTIS-JUHLAKALENTERI 2016

Syksystä 2015 alkaen meillä on myynnissä 25 v-juhlavuoden kunniaksi ensimmäinen suomalainen Wagner-seuran oma seinäkalenteri 2016. Se on kaksikielinen (suomi-ruotsi, eli kuukausien, juhlapäivien nimet ja nimipäivät ovat myös ruotsiksi). Kalenterissa on mm. Wagnerin syntymä- ja kuolinpäivä, Kansallisoopperan toukokuun 2016 Tristanin esityspäivät, upea värikuvitus, jossa on korkealaatuisia eri kotimaisten Wagner-oopperatuotantojen valokuvia. B4-koko mahtuu pieneen tilaan. avattuna 250x352 mm, suljettuna B5 250x176 mm.

Tilaamalla meiltä ennakkoon 31.8.2015 mennessä saat kalenterin jäsenhintaan à 9,50 e ja 1.9 alkaen à 11,50 e muille koko ajan 15 e (hintoihin lisätään 2,50 e lähetyskulut kotimaahan).

Tämä on muuten oiva joululahjavihje kaikille oopperan ystäville. Ne toimitetaan tilaajille syksyn aikana. Tilaukset Peterille, peter.haggblom@kolumbus.fi (tai jollei sinulla ole s-postia puh. 041 502 3984). Maksu tilauksen yhteydessä oma-aloitteisesti seuran tilille ÅAB FI67 6601 0001 2050 46, viitteellä 576.

Seuraavissa jäsenkirjeissä kerromme lisää juhlien ohjelmasta, sitä mukaa kuin suunnitelmat täsmentyvät.

SEURANTILAISUUKSIA

Seuran kotisivulla

http://www.suomenwagnerseura.org/ajankohtaista/ ilmoitamme jäsenkirjeen lähettämisen jälkeen mahdollisesti tapahtuneista viimehetkenmuutoksista. Kertomalla jäsensihteerille matti.luukkainen@suomenwagnerseura.org, puh. 040 5477215 sähköpostiosoitteesi pysyt sähköpostiviestiemme kautta aina ajan tasalla uusien tapahtumien ja matkojen tai niiden mahdollisten muutosten suhteen.

Kotisivuja ylläpitää Harri-Tapio Siivonen, harri-tapio.siivonen@hitsaajat.com Turusta.

HELSINGISSÄ

Ke 16.09.2015 klo 18.15 SiBa, Töölönkatu 28 Auditorio, 5 krs, Heikki Siukola: "laulajan urasta ja elämästä".

To 22.10. klo 18.15 Jussi ja Lena Karjalaisen luona: Töölönkatu 12 A 22.Pekka Asikainen: "Wagneriaaninen tarinatuokio". Ilmoittautumiset 18.10 mennessä

s-osoitteella peter.haggblom@kolumbus.fi

Ke 11.11. klo 18.15 SiBa, Töölönkatu 28, Auditorio, 5 krs, Jaakko Ryhänen:"laulajan urasta ja elämästä".

Kaikki em. tilaisuudet sisältävät musiikkiesityksiä (live).

Pe 4.12.klo18.30 – 24 seuran pikkujoulut ravintola Laulumiehissä Hietaniemenkatu 2, Helsinki.

UUTTA! Illan aikana pikkujouluissa esiintyvät 2016 seuramme Bayreuth-stipendiaattikandidaatit.

Stipendiaattien (juhlavuonna 2016 niitä valitaan kaksi) valinnan suorittaa stipenditoimikunta yhdessä seuramme hallituksen kanssa. Illan aikana 4.12. valitaan hakijoiden joukossa myös yleisön suosikki.

Luvassa on siis runsaasti musiikkiesityksiä, hyvää seuraa sekä hyvää ruokaa ja juomaa. Alkujuomana terästetty glögi, buffet sis jälkiruoan ja kahvit + (UUTTA) lasi viiniä/olutta ruoan kanssa). Illalliskortti vain 50 €/hlö.

Ilmoittautuminen pikkujouluihin Peter Häggblomille mielellään sähköpostitse peter.haggblom@kolumbus.fi tai puh 041 502 3984 mielellään jo nyt, viimeistään kuitenkin 15.10, paikat ilmoittautumisjärjestyksessä.

Saatuasi vahvistuksen että mahdut mukaan pyydämme maksamaan oma-aloitteisesti 50 €/hlö, seuramme tilille FI67 6601 0001 2050 46, viitenumero 550.

TURUSSA

Olemme löytäneet uuden jäsentilaisuuspaikan, Ravintola Old Bankin kabinetin, Aurakatu 3, jossa on meille sopiva videotykki ja äänilaitteet. Kabinetti löytyy oikealta puolelta ja sijaitsee ravintolatilan perällä.

Tervetuloa kaikki uuden paikan ”vihkimistilaisuuteen”, jossa keskiviikkona 30.9.2015 klo 19Matti Lehtonen puhuu aiheesta ”Wagnerin Lentävän hollantilaisen suhde aikakauden muihin oopperoihin”.

Ti 27.10. klo 19, myös Old Bankin kabinetissa, Aurakatu 3, jossa Matti Lehtosen aiheena on ”Tannhäuserinkolmannen näytöksen aariat”.

Ravintola ei peri meiltä vuokraa ja tilaisuuksiin on jäsenille vapaa pääsy (ei-jäsenet 5 e), ja ravintola olettaa että kaikki ostavat baaritiskiltä tullessaan itse drinkin esim. lasin viiniä, oluen tai kahvin/teen jonka saa mukaan kabinettiin.

MATKAT

RING-MATKA SOFIAAN 3. - 10.7.2015

Tämä jäsenmatka on loppuunmyyty (lähtijöitä 52). Mahdollisia peruutuspaikkoja voi kysyä Peteriltä. Matkaan sisältyy Ring-liput, opastettu kaupunkikierros ja kaksi retkeä. Hinnat ks ed. jäsenkirje.

MATKA MINSKIIN 7.- 11. 10.2015 JOSSA HOLLANTILAINEN, RIGOLETTO JA BALETTIA

Suunnittelemme seuran jäsenmatkaa Minskin, jossa Valko-Venäjän Kansallinen Ooppera ja Balettihttp://www.belarus.by/en/about-belarus/culture/belarus-opera-ballet-theatre esittää:

To 8.10. Wagnerin Lentävän Hollantilaisen HUOM! Esitetään kolmen näytöksen versio. Se on hienoa koska silloin pääsee välillä jaloittelemaan ja virkistymään.

Pe 9.10. Tšaikovskin Prinsessa Ruususen (baletti) La 10.10 Verdin Rigoletton

Esitykset alkavat klo 19.

Tässä pieni video-makupala Prinsessa Ruususen kauniista musiikista https://www.youtube.com/watch?v=8FZjsjJo5aI

Jos olet kiinnostunut tutustumaan uusiin maisemiin ja oopperataloon, missä harva meistä on käynyt, niin lähetä ennakkoilmoittautumisesi ensi tilassa (viim 1.7.2015) Peterille (ei vielä sitova). Sillä tavalla kartoitamme saadaanko riittävä määrä lähtijöitä (voimme pitää lentoyhtiössä ennakkovarauksen vain 2.7. asti). Mukaan mahtuu 35 hlöä (ennakko)ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lähtö Helsingistä ke 7.10 klo 10.55 Air Balticilla Riian kautta Minskiin jonne saavutaan klo 15.05.Paluulentosu 11.10 Minskistä klo 15.45 Riian kautta Helsinkiin, jonne saavutaan klo 20.05.

Asumme neljän tähden Belarus-hotellissa**** (josta n 1,2 km oopperataloon). Yhteydet ovat hyvät. Matkalla voi osallistua opastettuihin retkiin, joihin palataan heinäkuussa.

Alustava hinta matkasta ja hotellimajoituksesta**** aamiaisineen + kenttäkuljetus perillä + ryhmäviisumi on 2 hengen huoneessa luokkaa 750-800 e/hlö, yhden hengen huoneen lisä on +170 e.

Oopperalippujen hinta on vahvistamatta, mutta lienee parhaimmista lipuista alustavasti n. 15 e/esitys. Hinta selviää heinäkuun alussa.

Kerromme heinäkuussa kaikille ennakkoon ilmoittautuneille matkan lopullisen hinnan oopperalippuineen, samalla kun pyydämme sitovaa ilmoittautumista. Vahvistus täytyy saada nopeasti, muuten menetämme lentovarauksemme. Koeta olla siis tavoitettavissa heinäkuussa.

TUKHOLMAN PARSIFAL 5.3.2016

Teemme matkan Tukholman Kuninkaallisen Oopperan Parsifaliin, jonka esitys alkaa la 5.3. klo 15.

Ennakkoilmoittautumiset Peterille viim 15.9. Alla tietoja matkasta.

Menomatka:

Matka kaikkien osalta aloitetaanHelsingistä Viking-laivalla, joka lähtee pe 4.3. klo 17.30. Tapaaminen ja lippujen jako klo 16-16.30 Viking-terminaalissa. Jos saadaan riittävä osanottomäärä, niin järjestämme omakustannushintaan bussikuljetuksen Turusta Helsingin Viking-terminaalille (Huom! Ei takaisin enää maanantaina).

Laivalle meillä on ikkunalliset A-hytit ja laivan lähdettyä kokoonnumme nauttimaan tervetuliaismaljaa kongressitiloissa, jossa myös pidämme Parsifal-aiheisen luennon.

Matkaan sisältyy menomatkalla buffetti-illallinen laivalla + meriaamiainen lauantai-aamuna.

Tukholmaan saavumme la 5.3. klo 10 (klo 11 Suomen aikaa), jossa majoitus Scandic Klara hotellissa, joka sijaitsee ydinkeskustassa os. Slöjdgatan 7.

Vaihtoehto HH Paluumatka Tukholmasta Helsinkiin

Vikingilla paluumatka Tukholmasta Helsinkiinsu klo 16.30 samantasoisessa hytissä kuin menomatkalla. Saapuminen Helsinkiin ma 7.3 klo 10.10.

Vaihtoehto HT. Lähtö Helsingistä ja paluu Turkuun

Pe 04.03 Lähtö Helsingistä klo 17.30 / la 5.03 Tukholma klo 10.00 / 05.-06.03. majoitus Scandic Klara hotellissa /Paluu Turkuun laivalla su 6.03. Laiva lähtee Tukholmasta klo 07.45 ja saapuu Turkuun su 6.3. klo 19.50. A -ikkunallinen hytti

Matkan ja lippujen tarkka hinta kerrotaan kun pyydetään lopullista ilmoittautumista ja kun olemme varanneet oopperaliput 1.10.2015 jälkeen.

Alustava hinta 2 hengen huoneessa/hytissä HH on luokkaa 280 eur/hlö ja 1 hh lisä +130 e. Hintaan sisältyy laivamatkat A-hytteineen (ikkuna on), hotelli aamiaisineen + tervetuliaismalja laivalla ja oopperan esittely kongressitiloissa + menolaivalla 4.3. illalla Viking Buffet + Meriaamiainen.

Turun laivalla HT palaavilta matkan hinta on 15 e halvempi. HUOM! + mahd. bussi Turku-Hki omakustannushintaan.

Pieni täsmennys liittyen matkaan Tukholman Parsifaliin maaliskuussa 2016.

Selvitämme mahdollisuutta palata vaihtoehtoisesti Turkuun Vikingin laivalla, joka lähtee sunnuntai-iltana Tukholmasta ja saapuu Turkuun maanantai-aamuna. Voit siis toivoa tällaistakin vaihtoehtoa. Tällöin vaihtoehto HT muuttuu. Iltapaluu on hieman kalliimpi. Selvitän sitä ensi viikolla.

HT1 Paluu su aamulaivalla
HT2 Paluu su iltalaivalla

Kaikki Turkuun Tukholmasta palaavat, kertokaa kumman paluulaivan toivotte.

Matka ja sen hinta varmistuvat lopullisesti lokakuussa, kun olemme saaneet varattua kaikille matkustajille oopperaliput. Kalleimman oopperalipun hinta on n 75-80 e/hlö.

Parsifalin esitys alkaa la 5.3. jo klo 15 ja kestää n 5 h 20 m taukoineen. Ensi-ilta oli 2013 ja se sai sekä yleisöltä että arvostelijoilta paljon kiitosta.

Tässä roolijako: AMFORTAS Peter Mattei TITUREL Michael Schmidberger GURNEMANZ - PARSIFAL Michael Weinius KLINGSOR John Erik Eleby KUNDRY Katarina Dalayman

OHJAAJA Christof Loys,

KAPELLIMESTARI Lawrence Renes,

Kungliga Operans kör, Barnkör från Adolf Fredriks Musikklasser, Kungliga Hovkapellet

Esitetään saksan kielellä ja tekstitetään ruotsiksi.

KANSALLISOOPPERAN TRISTAN LA 28.5.2016

Seuralla on ennakkotilaus Kansallisoopperan Tristanin ja Isolden matineaesitykseen la 28.5.2016 klo 14. Lipunmyynnin auettua syksyllä (todennäköisesti syyskuussa) otamme jäseniltä vastaan varauksia. Älä siis tee tästä nyt ennakkovarausta, vaan odota sähköpostiviestiä seuralta että lippuja voi nyt varata ja/tai kysy Peteriltä syys-lokakuussa saako jo varata. Pyrimme saamaan lippuja niin että niitä riittää kaikille. Turkulaisille tavanomainen bussikuljetus.

La 31.10.2016 suorana MET:istä Tannhäuser Finnkinon teattereissa ympäri maan, kapellimestarina James Levine. Ohjaus: Otto Schenk, Lavastus: Günther Schneider-Siemssen. Rooleissa Johan Botha (Tannhäuser), Eva-Maria Westbroek (Elisabeth), Michelle DeYoung (Venus), Peter Mattei (Wolfram), Günther Groissböck (Maakreivi Hermann). http://www.finnkino.fi/Event/300939/

BAYREUTH2015

Saimme 14 jäsenellemme Gesellschaft der Freunde von Bayreuth e.V.:n kautta lippuja kahteen esitykseen, su 2.8. Tristan II tai ma 3.8. Holländer II. Sen lisäksi saatiin tässä kuussa muutama hajalippu Ringiin.

Stipendiaattimme vuonna 2015 on tenori Mikko Sateila, joka lähtee Bayreuthiin 3.-8.8.ja näkee siellä Lohengrinin, Siegfriedin ja Tristanin.Sateilasta tarkemmin Wagneriaanissa nro 45.

 

BAYREUTH-ARVONTAVUODEKSI2016

Nyt on toivoa saada lukumääräisesti enemmän Bayreuth-lippuja kuin viimeiset ”nihkeät” vuodet, koska RWVI on tauon jälkeen saanut lupauksen oman kiintiön ostamisesta, jonka se jakaa jäsenyhdistyksilleen.

Ne jotka haluavat olla mukana näiden lippujen arvonnassa pyydetäänilmoittautumaanarvontaanviim.15.8.2015 mennessä Matti Luukkaiselle joko sähköpostitse: matti.luukkainen@suomenwagnerseura.org tai postikortilla (os. Hela-aukio 3 B 57, 00700 Helsinki). Jos arpaonni suosii voit ostaa seuran kautta vähintään yhden lipun kesäksi 2016 – sen mukaan mitä saamme seuralle lippuja.

Ilmoittautuminen vahvistetaan maksamalla arvontaan osallistumismaksusamantien5e/hlö seuran tilille S-pankki FI47 3939 0021 9023 66 (viesti "Bayreuth-arv". HUOM erillinen maksu. Ei saa yhdistää jäsenmaksuun. Arvontasysteemi sama kuin aikaisemmin (ks tarvittaessa ed.v. Jäsenkirje (esim. netistä)

V 2016 KAKSI BAYREUTH-STIPENDIAATTIA

Juhlavuonna 2016 lähetämme kaksi stipendiaattia Bayreuthiin. Tulkaa kaikki näkemään, kuuntelemaan ja valitsemaan yleisön suosikin Ravintola Laulumiehissä pe 4.12.2015. Ilmoittautumisohjeet Helsingin tilaisuuksissa.

KIRJAMYNTI

Kirjamyynnistämme lähiaikoina taas saatavana Pekka AsikaisenParsifal-kirja. Ks kirjojen tilaus Wagneriaani nro 45. Myynnistä vastaa Pekka Heikkilä, pekkajheikkila@hotmail.com, 040-5507290, os.

Haarniskatie 9 B 16, 00910 HELSINKI

OikeinhyvääkesääsekärentouttavaaWagner-jamuutamusiikkiharrastustatoivottaaseuranhallitus