Main menu

2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006 | 2005 | 2004 | 2003 | 2002 | 2001 | 2000 | 1999 | 1998 | 1997 | 1996 | 1992 |

2017

Anu Ontronen, mezzosopraano

Ontronen AnuMezzosopraano Anu Ontronen työskentelee solistiharjoittelijana Suomen Kansallisoopperassa, missä hän debytoi syyskuussa 2016 Straussin Elektran kolmannen palvelijan roolissa. Hänen muita roolejaan tällä kaudella ovat mm. Figaron häiden Marcellina, Lentävän Hollantilaisen Mary sekä Jevgeni Oneginin Larina. Ontronen on valmistunut oopperalaulajaksi (MA) Wienin Universität für Musik und Darstellende Kunst -yliopistosta erinomaisin arvosanoin. Wienissä hän opiskeli laulua professori Edith Lienbacherin johdolla. Ontronen sai 2. palkinnon ja liedin erikoispalkinnon Lappeenrannan laulukilpailuissa 2016 ja sijoittui jaetulle 1. sijalle Kangasniemen laulukilpailussa 2014. Lisäksi hän on Matti Salmisen säätiön vuoden 2012 stipendiaatti.

Kotisivu: anuontronen.com

Laura Kivikoski, pianisti, korrepetiittori

Kivikoski LauraPianisti Laura Kivikoski on laaja-alainen muusikko, joka on erikoistunut laulumusiikkiin ja oopperaan. Hän toimii freelance-korrepetiittorina ja konserttipianistina ja viimeistelee opintojaan Sibelius-Akatemialla korrepetition maisterikoulutuksessa, missä hänen opintoihinsa sisältyy mm. musiikinjohtoa, laulua ja cembalonsoittoa. Kivikoski on koulutukseltaan paitsi pianisti, myös draamapedagogi (KM) ja musiikkikasvattaja (FM). Hänelle on myönnetty Kangasniemen Musiikkiviikkojen Mikko Franck -stipendi vuonna 2015 ja modernin musiikin palkinto Utrechtin pianokilpailuista 2004.

Kotisivu: laurakivikoski.com

Matti Turunen, basso

Turunen MattiBasso Matti Turunen on opiskellut kirkkomusiikkia Sibelius-Akatemiassa valmistunut musiikin maisteriksi 2014, laulunopettajinaan Pekka Kähkönen ja Jaakko Ryhänen. Turunen on osallistunut Savonlinnan oopperajuhlien kansainväliseen laulukilpailuun, Toivo Kuula -laulukilpailuun 2012 sekä Lappeenrannan valtakunnallisiin laulukilpailuihin 2013 ja saavuttanut näissä kaikissa finaalipaikan. Vuosina 2008–2010 hän oli solistiharjoittelijana Suomen Kansallisoopperassa Matti Salmisen säätiön stipendiaattina. Hän on esiintynyt solistina useissa Kansallisoopperan sekä Savonlinnan oopperajuhlien tuotannoissa, laulanut kahden kauden ajan myös Suomen Kansallisoopperan kuorossa sekä konsertoinut useiden suomalaisten orkesterien solistina. Tällä hetkellä Matti Turunen työskentelee Joensuun seurakunnan kanttorina.

2016

Tapani Plathan, bassobaritoni

Tapani PlathanKiinnitykset

Saarländisches Staatstheater 2015-, Landestheater Coburg 2014-2015

Rooleja

Osmin, Mozart: Die Entführung aus dem Serail, 2015 (Landestheater Coburg) , Colline, Puccini: La Boheme, 2015 (Landestheater Coburg) , 2. Soldat, R. Strauss: Salome, 2015 (Landestheater Coburg) , 1. Nazarene, R. Strauss: Salome, 2015 (Landestheater Coburg) , Dottore Grenvil, Verdi: La Traviata. 2014 (Landestheater Coburg) , Death, Holst: Savitri, 2014 (Landestheater Coburg), Cold Genius, Purcell: King Arthur, 2014 (Landestheater Coburg) , Leporello, Mozart: Don Giovanni, 2013 (Helsinki Festspiele) , Dulcamara, Donizetti: Der Liebestrank, 2013 (Finnische Nationaloper) , Sarastro, Mozart: Die Zauberflöte, 2011 (Kokkola Oper) , Masetto, Mozart: Don Giovanni, 2014 (Finnische Nationaloper) , Osmin, Mozart: Die Entführung aus dem Serail, 2011 (Helsinki Konzerthaus) , Strojnik, Janáček: Die Sache Makropulos, 2012 (Finnische Nationaloper) , Un Carceriere, Puccini: Tosca, 2012 (Finnische Nationaloper) , Serviteur, Massenet: Thaïs, 2013 (Finnische Nationaloper) , L'ufficiale del registro, Puccini: Madama Butterfly, 2009 (Opernfestspiele Savonlinna) , Zweiter Geharnischter, Mozart: Die Zauberflöte, 2011 (Kokkola Oper) , Don Bartolo, Mozart: Die Hochzeit des Figaro, 2011 (Lahti) , Bulganin, von Boehm: Lebt Stalin?, 2011, Uraufführung (Ritarihuone Festspiele) , Simone, Puccini: Gianni Schicchi, 2008 (Sibelius-Akademie)

Kilpailut ja konsertit

3. Preis im Lappeenranta Gesangswettbewerb 2013 , Semifinalist bei der internationalen Gesangswettbewerb Belvedere in Düsseldorf 2014 , Teilnehmer bei der international Gesangswettbewerb Wagnerstimmen in Bayreuth 2015 , Konzert in Paris 2012, Tour in China 2011 , Basspart in Mozart: Requiem, Verdi: Requiem, Dvorak: Stabat Mater, Buxtehude: Membra Jesu Nostri u.a.

Koulutus

Sibelius-Akademie, Prof. Petteri Salomaa und Jaakko Ryhänen, Sibelius Gymnasium (Oboe und Klavier), Meisterkurse bei Kammersänger Tom Krause und Prof. Monica Groop

2016

Laura Åkerlund, ohjaaja

akerlundLaura Åkerlund on suomalainen oopperaohjaaja ja pianisti.

Koulutus: Filosofian maisteri (musiikkitiede, Helsingin yliopisto), Sibelius-Akatemia (oopperaohjaaja koulutus), HuK (Helsingin yliopisto, taidehistoria, estetiikka), Freie Universität Berlin (teatteritiede, saksa), Helsingin konservatorio (piano, lied-säestys), lisäksi opintoja Teatterikorkeakoulussa. Kymmeniä konsertteja pianistina Suomessa ja Saksassa. Åkerlund puhuu kuutta kieltä: suomea, englantia, saksaa, ranskaa, ruotsia ja venäjää.

Åkerlundin pro gradu -työ oopperaohjaamisesta luettavissa osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/160279

Åkerlund on työskennellyt ohjaajana, apulaisohjaajana ja stage managerina Suomessa, Ruotsissa, Englannissa, Venäjällä ja Saksassa Euroopan tärkeimmissä oopperataloissa. Omiin ohjauksiin kuuluvat kamariooppera “Himmerrä ja Valo” (Musica Nova, 2011) “Aallonharjalla” musikaali (Helsingin yliopisto, 2011), Tsaikovskin “Eugen Onegin” (Pietari, Venäjä 2015) ja Verdin “La Traviata” (Punkaharju, 2015).

Viimeisimpiin apulaisohjaajan töihin kuuluvat työt Oper Stuttgartissa “Salome” (ohjaaja: Kirill Serebrennikov), Komische Oper Berlinissä “Gianni Schicci & Herzog Blaubarts Burg” (ohjaaja: Calixto Bieito), Deutsche Oper Berlinissä “LoveAffairs” (ohjaaja: Tilman Hecker) ja Helsingin Juhlaviikoilla “Tristan und Isolde” (ohjaaja: Peter Sellars).

Tuleviin töihin kuuluvat mm. apulaisohjaajan työt Bayerische Staatsoperissa “Die Meistersinger von Nürnberg” (ohjaaja: David Bösch) ja ”La Juive” (ohjaaja: Calixto Bieito) kaudella 2015/2016 ja  “Ahti Karjalainen – elämä, Kekkonen ja teot” (ohjaaja: Juha Hurme) uusintaohjaaminen Kokkolan Oopperakesässä heinäkuussa 2016.

Kotisivu: www.lauraakerlund.com

2015

Mikko Sateila, tenori

Mikko SateilaMikko Sateila (s.1984, Imatra) valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta keväällä 2010 pääaineenaan musiikkikasvatus ja muusikoksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta 2013 pääaineenaan laulu, opettajanaan Turkka Manninen. Sateila on jatkanut opintojaan Sibelius-Akatemiassa laulunopettajinaan mm. Jorma Elorinne, Aulikki Eerola, Monica Groop sekä Seppo Ruohonen.

Sateila on tehnyt useita oopperarooleja vuodesta 2009 lähtien mm. Keski-Suomen Alueoopperassa, Operettiteatteri Bravossa sekä Sibelius-Akatemian oopperaluokan kanssa. Kesällä 2014 Sateila debytoi Savonlinnan oopperajuhlilla Yakusiden roolissa Puccinin oopperassa Madame Butterfly.

Tällä hetkellä Sateila valmistelee musiikin maisterin tutkintoa Sibelius-Akatemiassa ja harjoittelee korkeampaa repertoaaria professori Jaakko Ryhäsen johdolla; tulevaisuuden tehtäviin kuuluvat mm. tenoriroolit Wagnerin oopperoissa. Opintojensa ohessa Sateila työskentelee musiikin opettajana Kirkkonummella Nissnikun koulussa.

2014

Minna-Liisa Värelä, sopraano

varela

Minna-Liisa Värelä valmistui viime vuonna musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta. Hänen opettajiaan ovat olleet Margareta Haverinen-Brandt ja Monika Hauswalter, ja vuodesta 2010 Värelä on harjoittanut laulunopintoja Dale Fundlingin johdolla. 2011 Värelä voitti Timo Mustakallio -laulukilpailun ja 2009 Kangasniemen laulukilpailun.

Miina-Liisa Värelän Wagner-debyytti oli Valkyyriassa Ortlinden roolissa Suomen Kansallisoopperassa 2011. Hän on sittemmin esiintynyt Elsana (Wagner: Lohengrin) Liettuan kansallisoopperassa (2013), jonne hän palaa kuluvana vuonna. Värelän muita rooleja ovat mm. Verdin Trubaduurin Leonora (Lahti) ja Mozartin Taikahuilun Ensimmäinen nainen Savonlinnan Oopperajuhlilla, jossa hän on esiintynyt myös Timo Kyllösen säveltämässä Norppa-oopperassa 2013 Lumi-Norpan roolissa. Lisäksi Värelä on työskennellyt Suomen Kansallisoopperassa Karita Mattilan Janáček-roolien coverina (Emilia Marty /Tapaus Markopoulos ja Jenufassa). Lied-konsertteja Värelällä on ollut mm. Savonlinnan Oopperajuhlilla, Aino Acktén kamarimusiikkifestivaalilla ja Sävel Sastamalassa. Hän on esiintynyt Radion Sinfoniaorkesterin sekä Turun, Tampereen ja Oulun kaupunginorkestereiden solistina.

2013

Tiina-Maija Koskela, sopraano

koskela

Tiina-Maija Koskela valmistui Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta musiikin maisteriksi 2008 ja voitti samana vuonna Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut. 2006 hän saavutti palkintosijat Kangasniemen laulukilpailussa ja Timo Mustakallio - laulukilpailussa. Hän on syventänyt opintojaan mm. Seppo Ruohosen, Tom Krausen, Mika Kareksen, Dorothy Irvingin ja Wilma Vernocchin kanssa.

Koskela on työskennellyt Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä konsertoinut mm. Tampere Filharmonian, Sinfonia Lahden, Tokyo Symphonyn ja Orchestra Filarmonica di Roman solisti- na. Maaliskuussa 2013 hän esiintyy Kate Pinkertonina Tampereen Oopperan Madama Butterflyssa. Syyskuussa 2013 Koskela laulaa Raumalla Wahwaa Wagneria kolmen konsertin sarjassa.

2012

Merja Mäkelä, mezzosopraano

makela

Merja Mäkelä aloitti musiikkiopintonsa Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa, jossa hän opiskeli laulua Satu Sippola-Nurmisen oppilaana (Musiikkipedagogi AMK 2005). Hän on sittemmin jatkanut opintojaan Anita Välkin (Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, Laulupedagogi AMK 2007), Dorothy Irvingin (Tukholman oopperakorkeakoulu) ja Anneliese Friedin (Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulu, Berliini) johdolla. Nykyään hän tekee yhteistyötä Hanna Schwarzin kanssa. Opintojensa alkuvaiheessa Merja Mäkelä oli finalistina Pentti Koskimies -liedkilpailussa (2003) ja Timo Mustakallio -kilpailussa (2004).

Mäkelä on työskennellyt vuosina 2007–2010 Kielin oopperassa, jossa hän debytoi Didon roolissa (Dido & Aeneas). Kielissä tapahtui myös hänen Wagner-debyyttinsä 2010 Magdalenana (Nürnbergin mestarilaulajat). Hänen muita roolejaan Kielissä ovat olleet mm. Orlowsky (Lepakko), Hänsel (Hänsel und Gretel), Mercedes (Carmen), Annio (Tituksen lempeys) ja Polina (Patarouva). Keväällä 2011 hän lauloi pääroolin Kaija Saariahon Adriana Mater -oopperan saksalaisessa ensiesityksessä (Theater Osnabrück), mistä seurasi ehdokkuus saksalaisen Faust-teatteripalkinnon saajaksi. Tammikuussa 2012 Merja Mäkelä debytoi Suomen Kansallisoopperassa Melibéan roolissa (Matka Reimsiin).

2011

Anselmi Hirvonen, ohjaaja

hirvonen

Anselmi Hirvonen on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Pietarin valtiollisesta teatteritaiteen akatemiasta 2008. Hän on tehnyt lisäksi musiikki- ja taiteen tutkimuksen opintoja Suomessa. Keskeisenä valinnan perusteena oli lupaavasti alkanut oopperaohjauksiin keskittynyt ura.

Anselmi Hirvosen debyyttiohjaus oli Leevi Madetojan Pohjalaisia Porin oopperassa 2007. Kuitenkin jo opiskeluaikanaan hän osallistui useaan oopperaproduktioon apulaisohjaajana tai ohjaajan assistenttina; mm. Orfeus manalassa (Helsingin konservatorio + Stadia), Carmen (Porin ooppera), Jevgeni Oneginin uudelleenohjaus (Estonia-teatteri). Vuonna 2009 Anselmi Hirvonen osallistui Ralf Långbackan apulaisohjaajana Verdin Macbeth-produktioon, joka oli Savonlinnan Oopperajuhlien vierailuesitys Pekingissä (Beijing Music Festival). Tulevana kesänä hän vastaa Savonlinnan Oopperajuhlien Toscan uudelleenohjauksesta. Keväällä 2011 hän ohjasi ja lavasti Menottin The Telephonen ja Poulencin La Voix humainen (Puoli-Q, Helsinki). Syksyllä 2011 on vuorossa Figaron häiden ohjaus Operettiteatteri Bravon ja Lapin kamariorkesterin tuotantona Rovaniemellä.

2010

Pauliina Linnosaari, sopraano

linnosaari

Linnosaari opiskelee ammattikorkeakoulu Metropoliassa laulupedagogiksi Päivi Nisulan johdolla. Linnosaari on valmistunut Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolta musiikin maisteriksi vuonna 2007.

Linnosaari voitti Kangasniemen laulukilpailun 2008 ja oli finalistina sekä Timo Mustakallio -kilpailussa (2008) että Merikanto-laulukilpailussa (2009). Kaudella 2008–2010 Pauliina Linnosaari on ollut Matti Salmisen säätiön stipendiaatti Suomen Kansallisoopperassa, jossa hänen rooleihinsa ovat kuuluneet mm. Leonora (Paciuksen Kung Karls jakt) ja Hilda (Rautavaaran Aleksis Kivi). Lähitulevaisuudessa Linnosaaren Wagner-haasteita ovat Lohengrinin Elsa ja Tannhäuserin Elisabeth.

2009

Jenni Lättilä, sopraano

lattila

Lättilä on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ensin kirkkomusiikkiosastolla, josta hän valmistui 2005, ja sittemmin laulumusiikin osastolta, jossa hän suoritti musiikin maisterin tutkinnon 2008 pääaineenaan oopperalaulu. Sibelius-Akatemiassa hänen opettajiaan ovat olleet Pekka Kähkönen, Outi Kähkönen ja Markus Lehtinen. Tämän lisäksi Lättilä on täydentänyt opintojaan useilla mestarikursseilla (mm. Dorothy Irvingin, Udo Reinemann, Stefano Algieri, Norma Enns, Tom Krause, Matti Salminen).

Lättilä on palkittu aiemmin Mariinski-teatterin ystävien stipendillä. Hän on menestynyt useissa laulukilpailuissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin, joista tuoreimmat saavutukset ovat vuodelta 2008: Lappeenrannan laulukilpailun kolmas sija ja voitto Kansainvälisessä Wilhelm Stenhammar -laulukilpailussa Ruotsissa.

Lättilän oopperaohjelmistoon kuuluvat mm. Donna Anna, Donna Elvira ja Kreivitär (Mozart), Agathe (Weber), Elsa ja Elisabeth (Wagner). Soolokonserttien ja oopperaesiintymisten ohella Lättilä on toiminut myös kuoronjohtajana ja kapellimestarina.

2008

Kalle Kuusava, pianisti

kuusava

Kalle Kuusava on opiskellut Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla vuodesta 1999 ja esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa vuodesta 2003 pääaineenaan piano, opettajanaan Ilmo Ranta. Lukuvuoden 2005-06 Kuusava Opiskeli Wienin musiikkokorkeakoulussa kamarimusiikkia ja liediä.

Liediä ja kamarimusiikkia Kuusava on opiskellut mm. Hartmut Höllin ja Ralf Gothonin johdolla. Kuusava on osallistunut Jorma Panulan ja Atso Almilan orkesterijohdon kursseille Kuopiossa ja Vaasassa. 1. palkinto Juvenalia-kamarimusiikkikilpailussa 2001. Pro Musica -säätiön stipendi vuonna 2006.

Kuusava on toiminut korrepetiittorina Sibelius-Akatemiassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Bangkokin Oopperassa (Valkyyria marraskuussa 2007). Kauden 2007-08 hän toimi Zürichin oopperastudiossa korrepetiittorina ja kapellimestarina.

2007

Nicholas Söderlund, baritoni

nsoderlund

Lauluopintonsa Nicholas Söderlund aloitti Turun konservatoriossa Hannu Kerkolan ja Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Sauli Tiilikaisen johdolla. Vuosina 1999-2001 hän opiskeli Salzburgin Mozarteum-yliopistossa opettajanaan professori Heiner Hopfner. Vuodesta 2001 lähtien Söderlund on opiskellut Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolla, jossa hänen lauluopettajinaan ovat olleet Peter Lindroos ja nykyisin Erkki Rajamäki.

Tammikuussa 2006 Nicholas Söderlund voitti toisen palkinnon Lappeenrannan valtakunnallisissa laulukilpailuissa, ja vuosina 2004 ja 2005 hän on ollut Selim Eskelinin säätiön stipendiaatti. Söderlund on esiintynyt monien suurten kirkkomusiikkiteosten bassosolistina Suomessa, Saksassa ja Itävallassa. Syksyllä 2006 hän lauloi pääroolin Jiri Pauerin lastenoopperassa Lörpöttelevä etana.

Ensiesiintyminen Suomen kansallisoopperassa on luvassa tammikuussa 2007 Fredrik Paciuksen oopperassa Kaarle-kuninkaan metsästys.

Nicholas Söderlund on äänittänyt Suomen Yleisradiolle uutta suomalaista kirkkomusiikkia ja esiintynyt lisäksi solistina muutamilla äänilevyillä. Laulamisen ohella Söderlundin musiikilliset aktiviteetit ovat olleet moninaiset, ja hän on esiintynyt sekä klassisen että kevyen musiikin alueella erilaisissa tehtävissä sekä Suomessa että ulkomailla.

2006

Jutta Holmberg, sopraano

jholmberg

Koulutus

Sibelius-Akatemia, laulumusiikinosasto (1999–2006) ja oopperakoulutusohjelma (2001–2006) opettajana Anssi Hirvonen. Opiskellut liediä Ilmo Rannan, Kristian Attilan ja Ralf Gothónin ohjauksella. Työstänyt oopperarepertuaaria korrepetiittori Riitta Ingelinin kanssa vuodesta 2002. Jatko-opintoja Jaakko Ryhäsen johdolla. Mestarikurssit: Fiorenza Cossotto, Larissa Gergieva, Alessandro Amoretti ja Peter Gülke.

Roolit

Il Trovatore: Leonora, Helsinkiin: Lotten, Tosca, Jevgeni Onegin: Tatjana, Die Zauberflöte: 1. Dame Don Giovanni: Donna Elvira, Elektra: 2. Magd, Les Arts Florissants: La Paix

Lisätietoja

Timo Mustakallio laulukilpailun finalisti kesällä 2002
Lupaavan naislaulajan erikoispalkinto Lappeenrannan laulukilpailuissa tammikuussa 2004
Konsertoinut Beethovenin 9. sinfonian sopraanosolistina Honk Kongissa ja Portugalissa 
Muuta konserttiohjelmistoa mm. F. Schubert: Messe nr. 2, G-duuri, Charpentier: Messe de Minuit, A. Dvorak: Requiem, Alban Berg: Sieben frühe Lieder.

2005

Petrus Schroderus, tenori

pschroderus

Koulutus

Lauluopintoja Aki Alamikkotervon johdolla 1989-90, Anja Garanvölgyin johdolla 2000-01 ja Esko Jurvelinin johdolla 2001-04. Lisäksi Esko Jurvelinin ja Olga Maslakin mestarikurssit. Keväällä 2004 Ljudmila Ivanovan oppilaana Wienissä ja keväällä 2005 Jeffrey Goldbergin oppilaana. Raimo Sirkiän oppilaana syksystä 2004.

Kiinnitykset

Vierailut mm. Suomen Kansallisooppera, Savonlinnan Oopperajuhlat.

Roolit

Taikahuilu: Tamino (Mozart), Ruusuritari: Marsalkattaren hovimestari ja Laulaja (Strauss), Salome: 3. juutalainen (Strauss), Nainen vailla varjoa: Nuorukaisen ilmestys (Strauss), Patarouva: Tsaplitski (T.aikovski), Boris Godunov: Pajari Hrutsov (Musorgski).

Lisätietoja

Debyytti Suomen Kansallisooppera 2004.
Timo Mustakallio -laulukilpailun 1. sija 2004.
Seppo Ruohosen nimikkopalkinto Lohjan tenorikilpailussa 2003.
Musiikkiteatteri Anjuskan operettilaulukilpailun 1. sija 2001.
Oopperalaulaja Matti Salmisen säätiön apuraha 2004.
Oulun Osuuspankin Taitaja-stipendi 2004.
Lehto-säätiön apuraha 2005.

2004

Liisa Viinanen, sopraano

lviinanen

Liisa Viinanen on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi keväällä 2003. Hänen laulunopettajansa Akatemiassa oli Anssi Hirvonen. Viinanen on tehnyt jatko-opintoja Saksassa Kölnin musiikkikorkeakoulussa, opettaajanaan bassoHans Sotin. Viinanen on osallistunut useille mestarikursseille sekä Keski-Euroopassa että Suomessa opettajinaan mm. Renata Scotto ja Larissa Gergijeva sekä barokkimusiikki- spesialistit Michel Verschaeve ja Norberto Broggini.

Lappeenrannan laulukilpailussa 2002 Viinanen sai erikoismaininnan harvinaisesta äänimateriaalista. Viinasen rooleja ovat olleet mm. La Paix Charpentierin oopperassa Les arts florissants sekä Mozartin Don Giovannin Donna Anna ja Donna Elvira sekä Dido Purcellin oopperassa Dido & Aeneas.

2003

Kouta Räsänen, basso

krasanen

Koulutus

Pohjois-Helsingin Musiikkiopisto Tapani Valtasaaren johdolla 1994-97. Sibelius-Akatemia Pekka Salomaan, Jorma Elorinteen ja Jaakko Ryhäsen johdolla 1998-2003. Yksityisiä opintoja Rolando Panerain johdolla 1999 ja 2001. Lisäksi Gerhard Kahryn ja Kurt Equiluzin mestarikurssit.

Kiinnitykset

Chemnitzin oopperan solistikunta 2006- Vierailut: mm. Suomen Kansallisooppera, suomalaiset alueoopperat.

Roolit

Figaron häät: Bartolo ja Antonio (Mozart), Don Giovanni: Leporello (Mozart), La Cenerentola: Alidoro (Rossini), Lemmenjuoma: Dulcamara (Donizetti), Don Pasquale: nimirooli (Donizetti), Rigoletto: Monterone ja Usciere (Verdi), Trubaduuri: Ferrando (Verdi), La Traviata: Grenvil (Verdi), Otello: Montano ja Lodovico (Verdi), Carmen: Zuniga (Bizet), La Bohème: Colline (Puccini), Tosca: Angelotti (Puccini), Lännen tyttö: Ashby (Puccini), Gianni Schicchi: Betto ja Spinelloccio (Puccini), Andrea Chénier: Fléville (Giordano), Viimeiset kiusaukset: Seppä ja 3. mies (Kokkonen), Pohjanmaan kautta: Ranssi (Almila, kantaesitys), Helsinkiin: Kalle (Lyytikäinen, kantaesitys).

Lisätietoja

Lappeenrannan laulukilpailun toinen sija 2002.
Timo Mustakallio -laulukilpailun kolmas sija 2000.
Suomen Oopperaliiton Vuoden Solisti 2002.
Konsertoinut useiden suomalaisorkesterien solistina ja esiintynyt Lied-laulajana mm. Kanadassa, Iranissa, Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa.
Konserttiohjelmistossa mm. Messias (Händel), Magnificat (Bach), Matteus-passio (Bach), Jouluoratorio (Bach), Luominen (Haydn), Requiem (Mozart), Golgotha (Martin).

2002

Niklas Spångberg, basso

nspangberg

Koulutus

Sibelius-Akatemia Erkki Rajamäen johdolla. Opintoja myös Jaakko Ryhäsen ja Irina Gavrilovicin johdolla. Neue Stimme -kilpailun mestarikurssi Saksassa 2000 (Gustav Kuhn, Enrico Facini). Harry van der Kampin oratoriokurssi 1998. Teknillinen korkeakoulu, diplomi-insinööri 1996.

Kiinnitykset

Vierailut mm. Suomen Kansallisooppera 2001-, suomalaiset alueoopperat, Tampereen Työväenteatteri, Viro.

Roolit

Taikahuilu: Sarastro (Mozart), Don Giovanni: Komtuuri (Mozart), Rigoletto: Sparafucile (Verdi), Salome: 1. nasarealainen (Strauss), Nainen vailla varjoa: Yksikätinen (Strauss), Carmen: Zuniga (Bizet), Jevgeni Onegin: Gremin (Tshaikovski), Patarouva: Narumov (Tshaikovski), Lännen tyttö: Sid (Puccini), Tosca: Angelotti (Puccini), Viitta: Talpa (Puccini), Edgar: Gualtiero (Puccini), Andrea Chénier: Fléville (Giordano), Lucretian ryöstö: Collatinus (Britten), Kaarle Kuninkaan metsästys: Lewenhaupt (Pacius), Muumiooppera: Muumipappa (Kuusisto), Kuninkaan sormus: Aaron Perttilä (Kuusisto), Jokamies: Trubaduuri (Huhtala), Messenius ja Lucia: Magnus Andrae (Kortekangas).

Lisätietoja

Debyytti Suomen Kansallisooppera 2001.
Erityispalkinto Lappeenrannan laulukilpailussa 1999.
Esiintynyt oratorio- ja passiotehtävissä useiden kaupunginorkestereiden, Kuudennen kerroksen orkesterin, Tallinn Baroque -orkesterin, Soli Deo Gloriaan ja Opus X:n solistina.
Konserttiohjelmistossa mm. Messias (Händel), Matteus-passio: Jeesus ja bassoaariat (Bach), Jouluoratorio (Bach), Magnificat (Bach), Passio-oratorio (Loewe), Requiem (Mozart), C-duuri-messu (Beethoven), Requiem (Fauré), Messa di Gloria (Puccini) ja Passio: Ylipappi (Kuorikoski).
Radionauhoituksia pianisti Pentti Kotirannan kanssa.
Polyteknikkojen kuoron äänenmuodostaja 2002-

2001

Sari Nordqvist, mezzosopraano

snordqvist

Sari Nordqvist aloitti laulunopiskelun Porin Palmgren-opistossa 1987 lehtori Raija Kemppaisen johdolla. Vuosina 1992-94 hän opiskeli Tampereen konservatoriossa musiikinohjaajan opintolinjalla laulunopettajanaan lehtori Reijo Toivokoski. Vuonna 1994 hän aloitti opiskelun Sibelius-Akatemiassa esittävän säveltaiteen koulutus-ohjelmassa opettajanaan oopperalaulaja Aili Purtonen. Lauludiplomin ja musiikin maisterin tutkinnon hän suoritti 1999. Nykyisin hänen laulunopettajanaan on oopperalaulaja Seppo Ruohonen. Hän on opiskellut myös mm. prof. Halina Slonickan ja prof. Gerhard Kahryn johdolla.

Oopperarooleja Sari Nordqvist on tehnyt vuodesta 1994. Tampereen Ooppera: Iphigenie l.Aulide (Clytemnestre), Naaamiohuvit (Ulrica), Carmen (Mercedes) Porin Ooppera: La Traviata (Flora), Myyty morsian (Ludmila), Madame Butterfly (Suzuki), Naamiohuvit (Ulrica), Cavalleria rusticana (Lola), Kaarle kuninkaan metsästys (Toinen hovineiti ja Toinen talonpoikaistyttö), Taikahuilu (Toinen nainen), Carmen (Carmen). Turun Ooppera: Riddaren och draken (Svarta damen). Graal Opera: The rape of Lucretia (Bianca). Opera Cava: Taikahuilu (Toinen nainen ja Kolmas nainen). Kansallisooppera: Konsuli (Vera Boronel ja The Mother/cover), Klinghofferin kuolema (Marilyn Klinghoffer), Viimeiset kiusaukset (Kolmas nainen), Valkyyria (Siegrune), Wozzeck (Margret), Ruusuritari (Annina), Salome (Herodias), Andrea Chénièr (Kreivitär de Coigny).

Hän on mukana levytyksissä Melartin: Aino (Kolmas vedenneito) Lahti Sinfonia / Ulf Söderblom BIS ja Heiniö: Riddaren och draken (Svarta damen) Turku Filharmonia / Ulf Söderblom BIS, joka myös on televisioitu, sekä Pacius: Kaarle kuninkan metsästys (2. hovineiti ja 2. talonpoikaistyttö) Pori Sinfonietta/Ari Rasilainen NAXOS. Suomen Oopperaliitto nimesi hänet Vuoden 1998 Oopperasolistiksi roolistaan Porin Oopperan tuottamassa Naamiohuvit oopperassa. Hän on saanut toisen palkinnon niin Kangasniemen laulukilpailussa 1997 kuin Lappeenrannan laulukilpailun naisten sarjassa 2002. Hän on esiintynyt omin lied- ja kirkkokonsertein sekä gaala-konserttien solistina. Hänen ohjelmistoonsa lukeutuu myös paljon orkesteriteoksia barokista aikamme musiikkiin.

Kotisivu

2000

Tommi Hakala, baritoni

thakala

Tommi Hakala teki kansainvälisen läpimurtonsa voittamalla maineikkaan "BBC Singer of the World"-kilpailun Cardiffissa 2003 ja suomalaiset muistavat hänet Matti Salmisen säätiön ensimmäisenä stipendiaattina 1997 sekä Taidekeskus Salmelan järjestämän ensimmäisen Merikanto-kilpailun voittajana 2001.

Hän on esiintynyt Savonlinnan Oopperajuhlien solistina niin oopperatuotannoissa kuin konserteissakin vuodesta 2001. Hakala oli kiinnitettynä 2001-2004 Leipzigin oopperan solistikuntaan, jonka jälkeen hän siirtyi vapaaksi taiteilijaksi. Vierailuja mm. Suomen Kansallisooppera: Cosi fan tutte / Guglielmo, New Israeli Opera Tel Aviv: Pajatso / Silvio, Opera National du Rhin: Falstaff / Ford, Semper Oper Dresden: Ford ja Guglielmo. Hänen ohjelmistoonsa kuuluvat mm. Schumann / Szenen aus Goethes Faust, Mendelssohn / Paulus, Sibelius / Kullervo-sinfonia, Carl Orff / Carmina Burana, ja Mahler / Lieder eines fahrenden Gesellen. Vuoden 2006 debyyteistä mainittakoon Don Giovannin nimirooli Turussa, San Franciscon oopperan Kreivi Almaviva Mozartin Figaron häissä sekä Valentinin rooli New Yorkin Metropolitanissa.

2000

Ville Saukkonen, ohjaaja

vsaukkonenOhjaaja Ville Saukkonen on opiskellut Venäjän teatteritaiteen akatemiassa vuosina 1989-1993, minkä jälkeen hän on ohjannut yli 50 oopperaa eri puolilla Suomea.

Saukkosen yhteistyökumppaneita ovat olleet Helsingin ja Turun konservatoriot ja Sibelius-Akatemia, Turun ja Porin oopperat, Suomalainen kamariooppera, Helsingin opiskelijaooppera sekä Suomen Kansallisooppera.

1999

Juha Uusitalo, bassobaritoni

juusitalo

Koulutus

Sibelius-Akatemia, huiludiplomi 1995.

Kiinnitykset

Suomen Kansallisoopperan solistikunta 2000- Vierailut: mm. Milanon La Scala, Baijerin valtionooppera, San Francisco, Boston, Tirolin musikkijuhlat, BBC:n Proms-festivaali, Firenzen Maggio Musicale -festivaali, Birmingham, Savonlinnan Oopperajuhlat, Turun musiikkijuhlat.

Roolit

Suomen Kansallisoopperassa: Così fan tutte: Don Alfonso (Mozart), La Cenerentola: Don Magnifico (Rossini), Trubaduuri: Luna (Verdi), Otello: Jago (Verdi), Siegfried: Vaeltaja (Wagner), Reininkulta: Donner ja Wotan (Wagner), Valkyyria: Wotan (Wagner), Parsifal: Amfortas (Wagner), Salome: Jokanaan (Strauss), Hovan.t.ina: .aklovityi (Musorgski), Lännen tyttö: Jack Rance (Puccini), Tosca: Scarpia (Puccini), Peter Grimes: Kapteeni Balstrode (Britten), Klinghofferin kuolema: Rambo (Adams), Viimeiset kiusaukset: Jaakko Högman (Kokkonen), Mare ja hänen poikansa: Goswin (Pylkkänen). Muualla: Don Giovanni: Leporello (Mozart), Fidelio: Pizarro (Beethoven), Falstaff: nimirooli (Verdi), Ring-sarja: Donner, Gunther ja Wotan (Wagner), Parsifal: Amfortas (Wagner), Lentävä hollantilainen: nimirooli (Wagner) Milanon La Scala 2004, Wienin valtionooppera 2004, San Francisco 2004, Baijerin valtionooppera 2006, New Yorkin Metropolitan 2010; Ring-sarja: Wotan (Wagner) Wienin valtionooppera 2007; Salome: Johannes Kastaja (Strauss) Metropolitan 2008; Carmen: Escamillo (Bizet), Faust: Mefisto (Gounod), Gianni Schicchi: nimirooli (Puccini), Tosca: Scarpia (Puccini), Ratsumies: nimirooli (Sallinen).

Lisätietoja

Matti Salmisen rahaston stipendi 1999.
Karita Mattila -palkinto 2002.
Yhteistyötä kapellimestarien kanssa kuten Jukka-Pekka Saraste, Sakari Oramo, Leif Segerstam, James Levine, Sir Colin Davis, Zubin Mehta, Michael Tilson Thomas, Riccardo Chailly ja Gustav Kuhn.
Esiintynyt mm. Amsterdamin Concertgebouw'n orkesterin, London Symphony Orchestran, BBC:n sinfoniaorkesterin, San Franciscon sinfoniaorkesterin, Israelin filharmonikkojen ja Bostonin sinfoniaorkesterin solistina.
Toiminut huilistina eri sinfoniaorkestereissa, viimeksi Suomen Kansallisoopperan orkesterissa.

Kotisivu

1998

Tove Åman, sopraano

tamanKoulutus

Sibelius-Akatemia Anita Välkin johdolla, musiikin maisteri 2003. Ensikonsertti 2005.

Kiinnitykset

Suomen Kansallisoopperan solistikunta 1999- Vierailut: mm. Brysselin Théâtre Royale de la Monnaie 1997.

Roolit

Suomen Kansallisoopperassa: Taikahuilu: Pamina (Mozart), Così fan tutte: Fiordiligi (Mozart), Figaron häät: Kreivitär (Mozart), La Cenerentola: Clorinda (Rossini), Matka Reimsiin: Corinna (Rossini), Trubaduuri: Ines (Verdi), Reininkulta ja Jumalten tuho: Wellgunde (Wagner), Siegfried: Metsälintu (Wagner), Ruusuritari: Marianne Leitmetzerin (Strauss), Carmen: Micaëla (Bizet), Hovanshtshina: Emma (Musorgski), La Bohème: Mimì (Puccini), Viimeiset kiusaukset: 1. nainen (Kokkonen), Rödhamn: Sanna (Karlsson, kantaesitys), Kaukainen rakkaus: Clémence (Saariaho). Muualla: Gianni Schicchi: Lauretta (Puccini), Rusalka: nimirooli (Dvorák).

Lisätietoja

Lappeenrannan laulukilpailun voitto 1999. Kangasniemen laulukilpailun voitto 1993.

1997

Jyrki Anttila, tenori

janttila

Koulutus

Oulun konservatorio Esko Jurvelinin oppilaana. Jatko-opinnot Juri Statnikin ja Airi Tokolan johdolla. Sibelius-Akatemian oopperastudio 1995-98. Jaakko Ryhäsen johdolla 1996-2002 ja Kalevi Koskisen johdolla 2004-.

Kiinnitykset

Suomen Kansallisoopperan solistikunta 1998- Vierailut: mm. Tampereen, Oulun ja Vaasan oopperat, Ilmajoen musiikkijuhlat, Savonlinnan Oopperajuhlat, Leipzigin ja Bernin oopperat sekä Yhdysvallat, Australia ja Japani. Suomen Kansallisoopperan vierailu Pietarin Mariinski-teatterissa keväällä 2005 (Rautavaara: Rasputin).

Roolit

Suomen Kansallisoopperassa: Orlando Paladino: nimirooli (Haydn), Anna Bolena: Hervey (Donizetti), La Traviata: Gaston (Verdi), Arabella: Matteo (Strauss), Valkyyria: Siegmund (Wagner), Parsifal: nimirooli (Wagner), Carmen: Don José (Bizet), Hovan.t.ina: Andrei Hovanski (Musorgski), Boris Godunov: Grigori Otrepjev, Vale-Dmitri (Musorgski), La rondine: Ruggero (Puccini), Tosca: Cavaradossi (Puccini), Madama Butterfly: Pinkerton (Puccini), Manon Lescaut: Renato des Grieux (Puccini), Katja Kabanova: Boris (Janácek), Wozzeck: Rykmentinrumpali (Berg), Viimeiset kiusaukset: Juhana (Kokkonen), Rasputin: Felix Jusupov (Rautavaara, kantaesitys). Muualla: Taikahuilu: Tamino (Mozart), Simon Boccanegra: Gabriele Adorno (Verdi), Rigoletto: Herttua (Verdi), Yö Venetsiassa: Herttua (J. Strauss), Lentävä hollantilainen: Erik (Wagner), Viitta: Luigi (Puccini), Madama Butterfly: Pinkerton (Puccini), Pohjalaisia: Antti (Madetoja), Juha: Shemeikka (Merikanto), Viimeiset kiusaukset: Juhana (Kokkonen), Ratsumies: Novgorodilainen suurkauppias (Sallinen), Kullervo: Kimmo (Sallinen).

Lisätietoja

Tampereen Oopperan Grand Prix -laulukilpailun voitto 1999.
Someron valtakunnallisen tenorilaulukilpailun voitto 1997.
Levyttänyt Tapiola Sinfoniettan kanssa 2003.
Lohjan tenoripäivien taiteellinen johtaja 2006-

1996

Johanna Rusanen, sopraano

jrusanen

Johanna Rusanen aloitti lauluopintonsa Sibelius-Akatemiassa vuonna 1991. Hän voitti Timo Mustakallio-laulukilpailun vuonna 1995 ja Lappeenrannan laulukilpailun vuonna 1996. Vuosiksi 1998-2000 Johanna Rusaselle myönnettiin stipendi Berliinin Deutsche Operiin. Karita Mattila-palkinnon hän sai vuonna 2001.

Johanna Rusasen oopperaura alkoi vuonna 1994 Kuopion oopperassa ja sen jälkeen hän on vieraillut Savonlinnan oopperajuhlilla, Suomen Kansallisoopperassa, Berliinin Deutsce Operissa, Vantaan oopperassa, Opera Cavassa ja Oulun Oopperassa. Hänen roolejaan ovat olleet mm. Wozzeckin Marie, Jevgeni Oneginin Tatjana, Faustin Margareta, Gianni Schicchin Lauretta, Valkyyrian Ortlinde, Taikahuilun Ensimmäinen Nainen, La Bohemen Mimi, Aidan Ylipapitar ja Naamiohuvien Amelia. Rusanen lauloi myös naispääroolin Helsingin Olympiastadionilla Paavo Nurmi-oopperassa. Kesällä 2005 Johanna Rusanen lauloi Savonlinnan Oopperajuhlilla Annan roolin Aulis Sallisen oopperassa Ratsumies. Ratsumies-oopperaa esitetään Savonlinnassa myös kesällä 2006. Johanna Rusanen on esiintynyt runsaasti orkesteri- ja oratoriosolistina sekä laulanut lied-konsertteja useiden Euroopan maiden lisäksi myös Japanissa, Chilessä sekä Yhdysvalloissa.

1992

Kai Valtonen, basso

Koulutus

Laulunopettajan tutkinto, lauludiplomi 1993.

Kiinnitykset

Suomen Kansallisoopperan kuoro 1994- Vierailut: Malmö, Savonlinnan Oopperajuhlat sekä Porin, Turun, Seinäjoen ja Tampereen oopperat.

Roolit

Suomen Kansallisoopperassa: Sevillan parturi: Poliisiupseeri (Rossini), La Traviata: Paroni Douphol ja Lähetti (Verdi), Rigoletto: Kreivi von Ceprano (Verdi), Salome: 1. nasarealainen (Strauss), Carmen: Morales (Bizet), Hovanštšina: 1. streltsi (Musorgski), Boris Godunov: Upseeri (Musorgski), Jevgeni Onegin: Kapteeni (Tšaikovski), Madama Butterfly: Komissaari ja Bonzo(Puccini), Tosca: vartija (Puccini), Lännen tyttö: José Castro (Puccini), La Bohème: tullimies (Puccini), Manon Lescaut: Laivan kapteeni (Puccini), Mare ja hänen poikansa: Asevartija (Pylkkänen), Kuningas Lear: Cornwallin ritari (Sallinen), Rasputin: Hermogen (Rautavaara), Punainen viiva: Pirhonen (Sallinen). Muualla: Italiatar Algeriassa: Taddeo (Rossini), Attila: Ezio (Verdi), Rigoletto: Ceprano (Verdi), Parsifal: Amfortas (Wagner), Carmen: Escamillo ja Morales (Bizet), Helmenkalastajat: Zurga (Bizet), Jevgeni Onegin: nimirooli (Tšaikovski).

Lisätietoja

Lappeenrannan laulukilpailun finalisti 1989. Kangasniemen laulukilpailun voitto 1992.