JH: Kiitos Juha-Pekka hienosta esityksestä! Kolmas Tristan takana, väsyttääkö?
J-P: Kyllähän tällaisen pitkän oopperan jälkeen on takki aika tyhjä. Jousisoittajilla ei tässä teoksessa ole paljon taukojakaan, koko ajan joutuu keskittymään, seuraamaan kapellimestaria ja temponvaihdoksia. Jos lavalla sattuu jotain niin pitää heti reagoida. Kovin erilaista tämä oopperasoitto on verrattuna sinfoniaorkesterissa soittamiseen.
JH: Et ole ensikertalainen tässä oopperajuhlaorkesterissa?
J-P: No, en. Olin täällä ensimmäisen kerran vuonna 85 ja sen jälkeen ainoastaan kaksi kesää on jäänyt väliin. Yksi kesä tyttäreni Sonjan syntymän johdosta ja toisena kesänä kävin Bandola-tango-orkesterin kanssa Amerikassa.
JH: Ennen Tristania olet jo saanut soittaa Wagneria, eikö niin?
J-P: Kyllä, ensimmäinen Wagner oli Lentävä hollantilainen, se oli heti ensimmäisenä kesänä. Vaikealta tuntui! Siinä oli valtavasti kromatiikkaa ja nopeita juoksutuksia. No, sitten kun tuli Tannhäuser niin totesin, että tämähän on vielä vaikeampi. Ja sitten Tristan ja Isolde: aina vaan vaikeampaa!
JH: Kerrohan, millaisella aikataululla valmistauduitte tämän kesän Tristan-esityksiin?
J-P: Faust ja Rigoletto oli jo aloitettu, Juha oli tulossa ensi-iltaan. Meillä oli kahtena päivänä kaksi harjoitusta päivässä, pelkkä orkesteri, sitten mentiin laulajien kanssa näyttämölle. Niitä harjoituksia oli kaksi, sen jälkeen oli yksi läpimeno ja sitten jo kenraaliharjoitus. Aika niukoilla harjoitusmäärillä täällä siis tehdään!
JH: Mikä kohta tuntui vaativan eniten harjoitusta?
J-P: Tämä ooppera vaikeutuu koko ajan loppua kohden, 3. näytöksessä tulee valtavia vaikeuksia ja kyllä niihin käytettiinkin eniten harjoitusaikaa.
JH: Mitä sanoisit viulustemman perusteella, ymmärsikö Wagner viulunsoitosta mitään?
J-P: No tuntuu siltä että ei. Siinä on todella erittäin epämukavasti istuvia kuvioita, semmoisia, jotka varmaan istuvat pianolle paremmin. Sormituksista tulee väkisin hyvin epämukavia, koska mukavia ei ole!
JH: Tristanissa on myös viulisteille aika herkullisia soolokohtia. Oma lempikohtani on toisessa näytöksessä, kun Brangäne varoittaa rakastavaisia päivänkoitosta. Se on uskomattoman upeasti soitinnettu ja siinähän on viulut jaettu neljään kahden viulun ryhmään. Istutko niin edessä, että pääset soittamaan noissa ryhmissä?
J-P: Meillä on täällä kiertävä systeemi, eli pulteittain vaihdetaan paikkaa joka näytännössä. Tänään istuin 5. pultissa, mutta tosiaan: se kohta on tavattoman hieno ja muistaakseni kenraaliharjoituksessa herkistelin yhtenä kahdeksasta!
JH: Mikä on sinulle mieluisin kohta tässä teoksessa?
J-P: Alkusoitto, ja sitten oopperan loppukohtaus. Alkusoittoa olen toki soittanut orkesterissa aiemminkin, ensimmäisen kerran keikkamiehenä Turun kaupunginorkesterissa vuonna 1976. Kapellimestarina oli silloin Johannes Winkler.
JH: Mitä sanot tämän illan kapellimestarista?
J-P: Leif Segerstam on varmasti yksi huomattavimmista Wagner-kapellimestareista. Kaikki täällä Savonlinnan ohjelmistossa olleet Wagnerin oopperat olen saanut soittaa hänen johdollaan ja se on varmasti yksi merkittävä syy, miksi nämä kaikki ovat olleet suuria elämyksiä.
JH: Tänään oli Tristan, huomenna taas Rigoletto. Mitä tällainen vaatii soittajilta?
J-P: Hyvää mukautumiskykyä. Rigoletossa vaaditaan ihan erilaista sointia kuin Tristanissa. Tänään sai soittaa kiinteästi, pitkää linjaa, kun taas huomenna on soitettava kepeästi ja ilmavasti.
JH: Vielä yksi kysymys: milloin liityit Suomen Wagner-seuraan ja miksi?
J-P: Olin esiintymässä Wagner-seuran 5-vuotis juhlissa, soitin Siegfried-idyllin alkuperäisversiossa ja iltajuhlassa "Nibelheim All Stars"-orkesterissa. Uolevi Karrakoski soitteli juhlien jälkeen kiitelläkseen, ja minusta tuli sen puhelun aikana seuran jäsen! Kuulun mielelläni seuraan, joka tekee suuren neron musiikkia tunnetuksi! Kuvateksti: Janne Haapanen ja Juha-Pekka Vikman