Yläsäveliä syntyy kaikissa intrumenteissa. Kun esim. kielisoittimissa kieli värähtelee koko pituudeltaan, saamme perussävelen. Sama kieli kuitenkin värähtelee puolipituuksiltaan, kolmannespituuksiltaan, neljännespituuksiltaan jne, jolloin saamme värähtelynopeudeltaan kaksin-, kolmin-, nelinkertaisia jne ääniä. Näitten äänien keskinäiset voimakkuusuhteet sitten määräävät äänen värin, esim. minkä instrumentin ääneltä ääni kuulostaa. Näitä ylä- tai osasäveliä kutsutaan perusäänen harmonisiksi: toinen, kolmas, neljäs jne harmoninen. (Perusääntäkin kutsutaan ensimmäiseksi harmoniseksi käytännöllisyyden vuoksi.) Näiden harmonisten taajuudet (värähdystä sekunnissa = herziä, Hz) saadaan siis kertomalla perustaajuus kahdella, kolmella, neljällä jne. Esim. kymmenennen harmonisen taajuus on 10 kertaa perustaajuus. Näin nämä harmoniset sävelet muodosta aritmeettisen, lineaarisen sarjan, kun taas kuulo on luonteeltaan logaritminen niin sävelkorkeuden kuin voimakkuudenkin suhteen. Tästä seuraa - kun yläsävelsarja kirjoitetaan nuottiviivastolle ja mennään sarjaa ylöspäin - että peräkkäiset intervallit pienenevät kaiken aikaa. Ja mikä näkyy musiikkikirjallisuudessa tavallisesti suurpiirteisesti ohitettavan, on, että osa sävelistä osuu meidän nykyisin käyttämiemme sävelten kohdalle mutta osa ei. Nämä jälkimmäiset sävelet tuntuvat nykyiseen säveljärjestelmään tottuneelta epäpuhtailta.
Vaskisoittaja voi ottaa minkä tahansa putkenpätkän ja puhaltaa siitä näitä harmonisia niin korkealle, kuin vain taito riittää. Korkeilla äänille äänet ovat hyvin lähekkäin ja puhaltajan on vaikea löytää juuri se haluttu niistä. Tästä on kyse, kun puhutaan esim. käyrätorvensoittajien "kikseistä"! Ja puhtaus puolestaan saavutetaan vain muuttelemalla venttiilien avulla putken pituutta niin, että soitettu harmoninen on aina puhdasvireinen. Torvensoittaja siis soittaa perusääninään näitä harmonisia, joihin liittyvät omat harmoniset antavat sitten äänenvärin!
Kuvasta näemme, että duuri-asteikkonamme käytämme, jos liikkeelle lähdetään tästä prinsiipistä, 8.-16. harmonista. Siellä on kolme epäpuhdasta, liian matalaa ääntä (nuolet!): fis, a ja b, joista fis ja b eivät itse asiassa edes kuulu duuriasteikkoon. Kummankin kohdalla on kysymys sävelistä, jotka ovat intonaatioltaan nykyisten sävelten välillä, esim. matala fis on sekä fissän että äffän vastine: ei ole erikseen fissää ja äffää! Tätä asteikkoa "epäpuhtaine" sävelineen on käytetty ja käytetään edelleen esim. alppitorvea soitettaessa, mutta ei kuitenkaan Wagneria soitettaessa, vaikka alppitorvi olisikin Hundingin/Hagenin torvena.
Mielenkiintoista on, että tätä vanhempi asteikkoprinsiippi on alisävelsarja, jossa perussävelen taajuutta ei kerrota kokonaisluvulla 2, 3, 4, jne, vaan se jaetaan näillä luvuilla. Tämä on lähinnä molli-asteikko. Siinäkin on kolme epäpuhdasta säveltä, tällä kertaa liian korkeita. Kathleen Schlesinger havaitsi tätä asteikkoa käytetyn vanhassa Kreikassa aulos-nimisessä oboen kaltaisessa puhallinsoittimessa. Tätä asteikkoa tavataan muinaisen Egyptin ja Mesopotamian huiluissa sekä Itä-Aasiassa ja Perussa. Muinaisessa Kreikassa auloksella soitettua musiikkia pidettiin dionyysisenä, kansaa villitsevänä ja sitä huonoon suuntaan kehittävänä musiikkina.
Marita Airakorpi ja Anthony Johnson pitivät 16.5.2001 antiikin tematiikkaan liittyvän kaksoisluennon. Siinä havainnollisella tavalla tuotiin esille lähinnä keskiaikainen kirkkosävellajisto, mikä oli juuri antiikin musiikin perintö keski-eurooppalaisille. Heidän esitystään kuunnellessani minulla oli kaiken aikaa sellainen olo, että yleiskäsitykseni muinaisen Kreikan musiikista oli toisenlainen. Tämän käsitykseni olin saanut, kun minulla oli onni kuunnella vuonna 1983 puolitoista viikkoa, joka päivä Heiner Rulandin esitelmäsarjaa ihmisen sävelelämyksestä ja musiikin kehityksestä sävelasteikkoineen. Osanottajat mm. lauloivat kuorossa Rulandin sävellyksiä em. Schlesinger-asteikoissa. (Rulandin jousikvartettokin näissä asteikoissa on kuultu Turussa 1980-luvulla.) Vähän myöhemmin luin hänen kirjansa "Ein Weg zur Erweiterung des Tonerlebens" (n. 300 s.), joka käsitteli näitä asioita. Tässä käyttämäni kuvat ovat myös tästä kirjasta. Em. Airakorpi - Johnson luennon aikaan kuitenkin asiain yksityiskohdat olivat jo unohtuneet ja painuneet alitajuntaan, joten oli luettava kirja nyt uudestaan tullakseni niistä taas tietoiseksi.
Heiner Ruland käsittelee silmiinpistävän laajasti antiikin musiikkia. Se on ylimenokausi varhaisemmista puhtaasti syklisistä, jaksollisista järjestelmistä radiaalisiin, säteettäisiin järjestelmiin, jollaisia ovat nämä kaksi edellämainittua asteikkoa tai meidän duuri-molli-tonaliteettimme. Muuntumisen vuoksi asia on huomattavan monimutkainen.
Ruland jakaa antiikin musiikin kolmeen osaan: 1. puhtaan kvartin apolloonis-syklinen järjestelmä, 2. dionyysis-radiaalinen aulos-järjestelmä sekä 3. kreikkalaisen kromatiikan ja enharmoniikan järjestelmä; kätketty 11/8 kvartti.
Syklinen muinaisen Egyptin kvinttiympyrä periytyi kvarttiympyränä Kreikkaan ja edelleen nykyaikaan terssiin perustuvan radiaalisen järjestelmämme sävellajivaihdoksiin. Egyptissä kvinttiympyrä johti pentatoniikkaan: d, e, g, a, h. Vielä varhaisemmalla kulttuurikaudella, jota voi nimittää persialaiseksi (n. 5000 eKr - 3000 eKr), musiikin pohjana oli 13/8 seksti, jolloin saadaan 10 sävelen sulkeutuva sekstiympyrä ja siitä seitsemänsävelinen asteikko. Siinä puolisävelaskeleet ovat 1,2 kertaa nykyisen tasavireisen puoliaskeleen kokoisia. Siis kaikki sävelet (perussäveltä lukuunottamatta) ovat toisia kuin nykyjärjestelmässämme. Tämä asteikko on erityisen kiinnostava meille suomalaisille, sillä "meidän intervallimme" näyttäisi olevan pieni seksti. Se "kolahtaa" meihin ja myös Kalevala sekä sen kieli näyttäisi olevan erityisessä suhteessa persialaiseen aikakauteen. Kun tässä asteikossa soittaa Karjalan kunnailla -laulun teeman hitaasti unohtaen sen nykyiset sanat, voi hyvin matkata ajassa tuhansia vuosia taaksepäin johonkin muinaiseen pyhään riittiin! Tällä asteikolla jonkiasteinen duuri-molli-tuntu tulee mukaan ensimmäistä kertaa, sillä vielä tätäkin edeltävä muinais-intialainen aikakausi eli 7/4 septiimisessä tunnelmassa, jonka viisisävelinen järjestelmä ja samalla myös asteikko ei tunne minkäänlaista eroa eri suuntiin liikuttaessa, vaan tämä asteikko tuntuu ykseydeltä kulki siinä mihin suuntaan tahansa. Tämä viisisävelinen asteikko sisältyy edelliseen ja siinä sävelien välit ovat kaikki 2,4 kertaa nykyisen tasavireisen puoliaskeleen kokoisia.
Tämä viimeksimainittu tasa-askelinen pentatoninen järjestelmä tunnetaan Indonesiassa Slendro-nimisenä ja on yhä edelleen jatkuvasti käytössä. Asteikkoa tavataan myös Afrikasta ja Pohjois-Amerikan Hopi-intiaaneilta. Edellä esitelty persialainen asteikko taas tuo välittömästi mieleen Etu-Aasian musisoinnin.
Kiinalainen musiikki taas pohjautuu egyptiläiseen pentatoniikkaan. Länsimaisesta vaikutuksesta huolimatta suurin osa kiinalaisesta "iskelmämusiikkista" on yhä pentatonista. Sen todetakseen ei tarvitse muuta kuin mennä kiinalaiseen ravintolaan syömään. Jos siellä soi kiinalainen taustamusiikki, niin todennäköisesti ainakin laulumelodia on pentatoninen! Samaa pentatoniikkaa käytti Puccini tavoitellessaan itämaista tunnelmaa oopperoissaan Madama Butterfly sekä Turandot. Näiden lisäksi mainitsee Ernst Bindel kirjassaan "Die Zahlengrundlagen der Musik in Wandel der Zeiten" tätä kvintti-pentatoniikkaa käsitellessään, miten Wagner käytti sitä Reininkullassa heti alkusoiton päätyttyä reinintyttärien laulussa. Näin hän sai tarpeellisen kelluvan tunnelman aikaan. Myös Logen tulimusiikissa pentatonisuus on kuultavissa.
Niinpä jopa kaikkein iki-vanhimmat menneisyyden säveljärjestelmät ovat säilyneet jossain päin maailmaa nykypäivään saakka elävänä, nykyhetken musisointina. Niiden tarkastelemisella avautuu valtava kulttuurin kehityksen kaari kaukaisesta esihistoriallisesta menneisyydestä pitkälle tulevaisuuteen. Tässä näkee, kuinka musiikillinen kehitys heijastaa kunkin ajan kokonaiskulttuurista kehitystä.
* * * * *
PS. Mikäli kiinnostusta näihin asteikkoihin ilmenee, voisin tehdä nettiin (joko seuran sivustolle tai omalle kotisivulleni) soivia esimerkkitiedostoja kuunneltavaksi.
|
|
| Yläsävelsarja |
|
| Laajempi alue yläsävelsarjasta |
|
| Alasävelsarja |
|
| Klassinen kadenssi liikkuu sävellajeissa kvinttiympyrällä syklisesti, kolmisoinnut säteittäisesti. Kolmisoinnun sävelien taajuudet suhtautuvat toisiinsa kuin suhteet 4:5:6. |
|
| Persialainen asteikko. Ht tarkoittaa nykyistä tasavireistä puolisävelaskelta. |
|
| Rulandin kirjan kansi. Sen kuvassa on Chartres'n katedraalin portaalin yksityiskohta, jossa Pythagoras tutkii sävelten välisiä matemaattisia suhteita monokordin, yksikielisen soittimen avulla. Ruland käyttää myös monokordia ja kehottaa lukijaansa rakentamaan sellaisen, jotta lukijakin voisi tutkia kuuntelemalla eri asteikkoja. Ohjeet helposti rakennettavaan monokordiin on kirjassa ja sen liitteenä "mittanauha"-paperi, jonka avulla voi soittaa kirjassa esitettyjä monia asteikkoja. |