Valitettavasti Juha Hemánuksen ohjaus ja Hannu Väisäsen lavastus eivät hyödyntäneet mielestäni riittävästi linnaa. Sen sijaan näyttämön takaseinä oli peitetty lakanoilla, joilla ainakaan minun nähdäkseni ei saatu mitään erityistä efektiä aikaiseksi. Näin Tannhäuserin nyt ensimmäistä kertaa, mutta ymmärtääkseni ohjausta on hillitty aikaisempiin vuosiin verrattuna. Nyt se oli mielestäni melko mitäänsanomaton, muutamia kummallisuuksia lukuun ottamatta. Esimerkiksi kolmannen näytöksen alkusoiton aikana näyttämön poikki kulki epämääräinen lyhtyjä kantava kristushahmo, jonka merkitystä en voinut ymmärtää. Venusvuori vaikutti oikeastaan hieman tylsältä paikalta, eikä baletissa ollut kuin yksi tanssiva pari. Olisin itse toivonut näyttämön täydeltä bakkanaalia. Mutta kuten sanottu, näyttämö on hankala, ja ohjaus oli sinänsä kelvollinen eikä sisältänyt mitään varsinaisesti musiikin tai juonen vastaista.
Musiikillisesti katsoen esitys oli erinomainen. Ensimmäisessä näytöksessä käytettiin viisaasti myöhempää Pariisin versiota, joka tekee Venusvuoresta mielenkiintoisemman ja uskottavamman ja on selvästi parempi kuin aikaisempi Dresden-versio. On kyllä myönnettävä, että näin esitettynä Tannhäuser ei ole tyyliltään kovin yhtenäinen.
Raskaan pääosan lauloi Raimo Sirkiä. Tannhäuserin osa sopii hänen äänelleen selvästi paremmin kuin Siegmund, ja hän lauloikin täysin luotettavasti loppuun saakka. Loppupuolella oli havaittavissa muutamia rasituksen oireita, mutta Sirkiä pystyi peittämään ne varsin taivasti. Tulkinta oli kylläkin varsin yksioikoinen - Sirkiä ei oikein pystynyt tuomaan esiin roolin sisäiset ristiriidat - eikä hänen saksantaitonsa ole kovinkaan kummoinen. Toisaalta suurin osa levytetyistäkin esityksistä ovat yksipuolisia, joten tästä ei ehkä kannata likaa valittaa.
Jorma Hynnisen Wolfram on kansaivälisestikin tunnustettu, ja hän lauloi tyypillisen suvereenisti. Olisin kaivannut kohdin vielä aavistuksen verran enemmän pehmeyttä, mutta näinkin esitys oli suurenmoinen. Cynthia Makriksen vibrato on kehittynyt jo hieman häiritseväksi väpätykseksi, mutta hän on edelleen hieno taiteilija ja käytti Venuksena erittäin laajaa väriskaalaa. Hän on tietenkin myös sopraano, kuten tässä roolissa kuuluu olla.
Illan ehdoton tähti oli selvästi Kirsi Tiihonen. Hänen raikas sopraanonsa selviytyi roolista vaivatta, hänen saksan ääntymyksensä on erinomaista ja hän on kehittynyt myös tulkitsijana. Hänestä ei välttämättä koskaan tule Isoldea tai Brünnhildea, mutta näissä ns. kevyemmissä wagnerroolleissa hänestä voi tulla vielä suuri tähti.
Mariinskin basso Gennadi Bezzubenkov lauloi maakreiviä yllättävän suurella ja komealla äänellä niin pieneksi mieheksi. Hänen esityksensä ei ollut ehkä yhtä auktoritatiivinen kuin Matti Salmisen, ja minua ärsytti hänen hyperartikuloitu saksansa, mutta hieno esitys joka tapauksessa. Esa Ruuttunen, Juha Lehmus ja Anna-Kristiina Kaappola tarjosivat pienemmissä rooleissa tasokasta tukea.
Savonlinnan oopperajuhlien kuoroa ja orkesteria johti oma Wagner-eksperttimme, Leif Segerstram. Hän oli sopivan energisellä tuulella, eikä hänen Valkyyriaansa painaneesta hitaudesta ollut merkkiäkään. Tietenkin tarvittaessa hän löysi riittävää herkkyyttäkin. Orkesteri soitti luotettavan hyvin, ja samaa voi sanoa kuorostakin. Tämän perusteella sopii toivoa lisää Wagneria Savonlinnaan.