Vuotta 2000 on leimannut toiminnallinen laajentuminen ja jäsenmäärän kasvu. Oopperamatkojen järjestäminen kotimaassa ja ulkomaille on muodostunut yhä merkittävämmäksi toimintamuodoksi. Suuri merkkitapahtuma oli, kun maassamme ensimmäistä kertaa esitettiin Nibelungin sormus tetralogian muodossa. Tähän välitimmekin peräti 207 syklilippua. Suurponnistusta seuran toiminnassa merkitsi tähän Helsingin toiseen sykliin liittynyt menestyksellä järjestetty oheisohjelma kansainvälinen seminaari, oopperaesittelyt ja iltajuhla. Samassa yhteydessä, kun meille oli myönnetty Kansallisoopperan taholta lupa esitellä toimintaamme entisen oopperashopin tiloissa, seuran tunnettuus oopperayleisön keskuudessa lisääntyi entisestään, ja saimme sitä kautta suuren määrän uusia jäseniä.
JÄSENET
Seuran jäsenmäärä kasvoi vuoden aikana 95 henkilöllä (v. 1999 kasvua 93 hlöä), joista liittyneitä uusia jäseniä 146 ja vuoden aikana eronneita 53 henkilöä. Kunnioitamme vuoden aikana poismenneiden jäsentemme Armi Saarnin ja Raimo Lintuniemen muistoa.
Seuran jäsenmäärä oli vuoden 2000 lopussa 720 (625). Jäsenistä oli Turun seudulta 210 (205), Helsingin seudulta 360 (292) ja muualta Suomesta 121 (106). Ulkomailla asuvia jäseniä oli 29 (22). Jäsenistä oli vuosijäseniä 551 (484), perhejäseniä 142 (121), ainaisjäseniä 22 (16) sekä kunniajäseniä 5 (4). Uudeksi kunniajäseneksi kutsuttiin kesäjuhlassa Sarfvikissa ensimmäisen seuramme kustantaman kirjan kirjoittaja Peter Bassett Australiasta. Ensimmäistä kertaa seuramme historiassa selvitettiin sukupuolijakauma, joka oli miesvoittoinen pienimmällä mahdollisella eli kahden henkilön marginaalilla: miehiä 361 ja naisia 359. Tämän hetken (14.1.2001) jäsenmäärä on 727. Jäsenmaksut vuodelta 2000 olivat vuosijäseneltä 80 mk (v. 1999 80 mk), samassa taloudessa asuvalta perhejäseneltä 40 mk (40 mk) sekä ainaisjäseneltä 750 mk (750 mk).
SEURAN HALLINTO
Seuran sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidettiin Turussa FYSIssä 13.2.2000, osallistui 23 jäsentä.
Hallitus on kokoontunut vuoden 2000 aikana neljä kertaa. Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Markku Lulli-Seppälä Piikkiöstä, varapuheenjohtajana Riitta-Liisa Mäkipaasi Helsingistä, sihteerinä Jopi Harri ja rahastonhoitajana Peter Häggblom, molemmat Turusta. Muina jäseninä ovat olleet Heikki J. Eskelinen Espoosta, Annikki Juhakoski (II klubimestari) Raisiosta, Outi Jaakola (klubimestari), Martti Parkkari ja Heikki Virri, kaikki Turusta. Tilintarkastajana on toiminut Tapio Eriksson Porista, varalla Marja-Liisa Kalliokoski Helsingistä.
Kokouksessaan 6.3.2000 hallitus nimitti Suomen Wagner-seuran ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi Peter Häggblomin.
Helsingin alueen ohjelmatoimikunnan jäseninä ovat toimineet Riitta-Liisa Mäkipaasi (puheenjohtaja), Cristina Andersson (16.9. alkaen), Heikki J. Eskelinen, Riitta-Eliisa Laine, Jack Leo, Matti Luukkainen, Maini Mannerkoski-Willman (16.9. alkaen), Elvi Pietilä ja Uljas Pulkkis.
Stipendiaattien valintatoimikunnassa ovat toimineet Markku Lulli-Seppälä (pj.), Pekka Asikainen, Jopi Harri, Matti Lehtonen, Mats Liljeroos ja Veijo Murtomäki.
TIEDOTUS
Vuoden aikana yhdistyksen toiminnasta on kahden jäsenkirjeen lisäksi tiedotettu sanoma- ja aikakauslehdissä, radiossa ja Internetissä. Seuran toiminta ja varsinkin kesällä järjestetty kansainvälinen Ring-seminaari on saanut ilahduttavasti julkisuutta useissa viestimissä.
Seuralla on ollut syksystä 1995 lähtien oma kotisivu internetissä, nykyisin sen osoite on http://users.utu.fi/hansalmi/sws/. Sivun ylläpidon hoitaa Hannu Salmi. Kiitämme Hannua arvokkaasta avusta. Seuran sähköpostiosoite on ollut haggblom@netti.fi. Monet uusista jäsenistämme ovat liittyneet juuri internetin kautta. Olemme tätä kautta saaneet myös yhteydenottoja ulkomaisilta yhdistyksiltä ja yksityisiltä henkilöiltä. Seuraavilla hallituksen jäsenillä on sähköpostiosoite: Heikki J. Eskelinen: heikki.j.eskelinen@articale.inet.fi, Jopi Harri: jopi.harri@utu.fi, Peter Häggblom: haggblom@netti.fi, Outi Jaakola: outi.jaakola@pop.luukku.com, Annikki Juhakoski: annikki.juhakoski@pp.inet.fi, Markku Lulli-Seppälä: mils@ netti.fi, Riitta-Liisa Mäkipaasi: riitta-liisa.makipaasi@varma-sampo.fi, Heikki Virri: heikki.virri@virrilaw.com. Jäsenrekisterissämme on jo 302 (v. 1999 199) oman jäsenemme sähköpostiosoite, jota kautta voidaan kätevästi ja nopeasti lähettää jäsenistölle "pikku-uutisia" sekä pitää yhteyttä muutenkin.
TILAISUUDET
Turussa:
Helsingissä:
MATKAT
8.1. matka Turusta Kansallisoopperaan katsomaan Berliozin Faustin tuomiota. Osanottajia 38.
7.-14.4. matka Prahaan ja Dresdeniin katsomaan Parsifalia sekä prahalaista oopperatarjontaa. Bussissa Dresdeniin Jopi Harri esitteli Parsifalin. Osanottajia 50.
17.5. bussimatka Turusta Reininkullan esitykseen Helsinkiin.
21.5. bussimatka Turusta Valkyyrian esitykseen Helsinkiin.
28.5. bussimatka Turusta Siegfriedin esitykseen Helsinkiin.
4.6. bussimatka Turusta Jumalten tuhon esitykseen Helsinkiin. 1. Ring-syklin bussikuljetuksiin Turusta osallistui n. 30 henkilöä. Syklilippuja välitimme jäsenille 57 kpl.
7.6. bussimatka Turusta Reininkullan esitykseen Helsinkiin.
9.6. bussimatka Turusta Valkyyrian esitykseen Helsinkiin.
12.6. bussimatka Turusta Siegfriedin esitykseen Helsinkiin.
15.6. bussimatka Turusta Jumalten tuhon esitykseen Helsinkiin. 2. Ring-syklin bussikuljetuksiin Turusta osallistui n. 30 henkilöä. Syklilippuja välitimme jäsenille 150.
26.8. retki Turusta Helsingin kautta Urajärven kartanomuseoon Asikkalaan. Matkalla vierailtiin myös Lahden Sibelius-talossa ja tutustuttiin Vääksyn kanavaan. Osanottajia 38.
14.10. matka Turusta Kansallisoopperaan katsomaan Sallisen Kuningas Learia. Pienoisbussikuljetukseen Turusta osallistui 15 henkilöä. Lippuja välitimme jäsenille yhteensä 57 kpl.
27.-30.10. Tristan-matka Karlstadiin. Bussissa Jopi Harri esitteli oopperan. Osanottajia 51.
9.-12.12. matka Göteborgin Lohengrin-esitykseen. Bussissa Uolevi Karrakoski ja Jack Leo kertoivat Lohengrinista. Osanottajia 40, joista lentäen 7 henkilöä.
Matkojen järjestäjänä on toiminut Peter Häggblom yhdessä tarjoilupuolesta vastaavan klubimestari Outi Jaakolan kanssa. Oopperassa käynnin jälkeen on linja-auton mikrofonin kautta yleensä vaihdettu runsaasti mielipiteitä nähdystä esityksestä. Kirjalliset arviot oopperaesityksistä on julkaistu Wagneriaanissa.
BAYREUTH
Vuonna 2000 yhdistys välitti jäsenilleen 19 lippua (v. 1999 24 lippua) Bayreuthin musiikkijuhlien esityksiin (Ring), näistä neljä olivat stipendiaattiemme ns. "seuralaislippuja" (ei Ring). Vuoden 2001 juhlille seura on saanut yhteensä 18 lippua, joista neljä "stipendiaattiesityksiin" (ei Ring) ja 14 Ringin kolmanteen sykliin.
JULKAISU- JA KUSTANNUSTOIMINTA
Vuoden aikana toimitettiin jäsenille jäsenetuna kaksi entistäkin tuhdimpaa Wagneriaani-julkaisua. Numero 15 (88 sivua, painos 850 kpl) ilmestyi toukokuussa ja nro 16 (84 s., painos 900 kpl) lokakuussa. Kiitämme kaikkia kirjoittajia laadukkaista artikkeleista. Julkaisun toimittajina ovat olleet Markku Lulli-Seppälä vastaavana sekä Peter Häggblom. Artikkeleita on saatu entiseen tapaan myös ruotsiksi ja englanniksi. Tämä on mahdollistanut julkaisun kansainvälisen levittämisen lähinnä muille Wagner-seuroille. Suurimman osan käännöstyöstä suomesta englantiin ja päin vastoin on tehnyt seuran perustaja ja emerituspuheenjohtaja Uolevi Karrakoski. Tästä hänelle suurkiitokset. Julkaisuja, kuten myös kirjoja ja Ring 2000 -pinssejä, myytiin runsaasti seuramme myyntitiskillä Kansallisoopperan ala-aulassa Helsingin Ring-syklien aikana.
Vuoden 1999 lopussa seura laajensi julkaisutoimintaansa ensimmäisen kustantamansa kirjan myötä. Peter Bassettin kirjoittaman teoksen Uuden vuosituhannen Ring Opas Wagnerin Nibelungin sormukseen -teoksen menekki on ollut ilahduttavan suuri, ja teoksesta otettiin vuonna 2000 kaksi lisäpainosta. Kirja sai myönteiset arvostelut lehdistössä sekä YLE:n ykkösen musiikkitoimituksessa. Seuraavan suomeksi SWS:n kustannuksella ilmestyvän kirjan, Barry Millingtonin Wagner-teoksen, toimitustyö on ollut käynnissä vuoden 2000 aikana, ja kirja ilmestyy loppuvuodesta 2001. Kirjan kääntämiseen ja julkaisemiseen suomeksi seuralle myönnettiin 28.2.2000 Suomen Kulttuurirahaston 15.000 markan apuraha. Koska työ on vielä kesken, apurahaa ei ole vielä nostettu.
KANSAINVÄLINEN TOIMINTA JA MUUT WAGNER-SEURAT
Kansainvälisiä kontakteja on kehitetty tapaamalla muiden Wagner-seurojen edustajia mm. Bayreuthissa ja vuosittaisessa Wagner-kongressissa tällä kertaa Berliinissä toukokuussa. Ylivoimaisesti eniten kontakteja seuramme jäsenet pystyivät kuitenkin luomaan Helsingin Ring 2000 -syklien aikana. Arvioimme että Ring-esityksissä kävi 700800 ulkomaalaista, joista monet osallistuivat seuramme järjestämiin Ringin oheistilaisuuksiin. Suurimmat ryhmät meidän järjestämissämme tilaisuuksissa olivat maittain suuruusjärjestyksessä suomalaisten lisäksi Kanadasta, Australiasta, Yhdysvalloista, Englannista, Skotlannista, Ruotsista, Itävallasta, Islannista, Saksasta, Hollannista, Belgiasta, Etelä-Afrikasta ja Tanskasta. Muiden seurojen julkaisuja/uutiskirjeitä olemme saaneet Adelaidesta, Amsterdamista, Antwerpenista, Barcelonasta, Brysselistä, Edinburghista, Grazista, Hawaijilta, Lontoosta, Los Angelesista, Ruotsista, San Franciscosta, Sydneystä, Uudesta Seelannista ja Wienistä. Lisäksi seuralle tulee Richard Wagner Verband Internationalin kolmesti vuodessa ilmestyvä Wagner Weltweit -julkaisu ja Richard Wagner -kulttuuriyhdistyksen Grane-lehti.
Kattojärjestööme RWVI:hin kuului v. 1999 lopussa meidän lisäksemme n. 120 Wagner-seuraa eri 36 maasta. Näistä 45 on saksalaisia "kaupunkiseuroja". Maanosittainen jakauma oli: Eurooppa 90 seuraa, Aasia 4, Afrikka 1, Australia ja Uusi Seelanti 7, Etelä-Amerikka 4 ja Pohjois-Amerikka 12. Jäsenmäärältään suurin seura v. 1999 oli Würzburgin Wagner-seura 2154 jäsenellään, seuraavina New York 1250 ja Lontoo 1075. Oma seuramme on vakiinnuttanut paikkansa 10 suurimman seuran joukossa. Sijalukumme oli 1999 8. (ed. v. 9.). Meitä suurempia olivat (suuruusjärjestyksessä) myös Strasbourg, Tokio, Bayreuth ja Mannheim-Kurpfalz. Oman seuramme jäsenmäärän nettokasvu oli sekä henkilömäärältään että suhteessa suurin. RWV Internationalilla on vuodesta 1999 alkaen kotisivu, josta saa lisätietoja monista jäsenseuroista: http://www.richard-wagner-verband.de/.
STIPENDITOIMINTA
Seuran Bayreuth-stipendi myönnettiin vuonna 2000 kahdelle henkilölle. Sen saivat baritoni Tommi Hakala ja oopperaohjaaja Ville Saukkonen. Stipendiin kuului matka Bayreuthiin majoituksineen, liput kolmeen oopperaesitykseen ja Bayreuthin stipendisäätiön järjestämää ohjelmaa. Kaikkiaan Bayreuth-stipendiaatteja on viime vuosina ollut 250/vuosi. Vuodesta 1882 lähtien, jolloin stipendisäätiö on perustettu, stipendiaatteja on käynyt Bayreuthissa runsaat 16000.
TALOUS, TILINPÄÄTÖS JA HALLITUKSEN EHDOTUS YLIJÄÄMÄN KÄYTÖSTÄ
Seuran taloudellinen tila vahvistui edelleen vuoden aikana. Lahjoituksia saatiin 30 jäseneltä yhteensä 1.184,00 markkaa stipenditoimintaa varten. Näistä hallitus haluaa lämpimästi kiittää. Vuoden ylijäämäksi muodostui 1.937,22 mk rahastosiirtojen jälkeen. Hallitus on päättänyt siirtää käyttörahastoon 5.000 mk (tämä koostuu vuoden aikana kertyneistä kuudesta ainaisjäsenmaksusta, joiden summa on pyöristetty ylöspäin seuraavaan tasaiseen tuhanteen markkaan), stipendirahastoon 2.000 mk ja uuteen perustettuun kustannustoimintarahastoon 19.000 mk. Vuonna 1999 hallituksen perustama "Helsinki v. 2000 Ring -rahasto" päätettiin purkaa ja siirtää sinne kertynyt 5.000 mk em. kustannustoimintarahastoon. Tämän jälkeen käyttörahastoon on kertynyt 20.000 mk, stipendirahastoon 27.000 mk ja kustannustoimintarahastoon 24.000 mk. Hallitus esittää vuosikokoukselle, että ylijäämä siirretään toimintapääomaan.
Seuran koko oma pääoma on tämän jälkeen yhteensä 99.458,85 mk (v. 1999 71.521,63 mk). Vakavaraisuuden ilahduttavan hyvään kehitykseen vaikuttivat monet seikat: jäsenmäärän kasvu, yhä kasvanut oopperamatkojen tarjonta sekä runsas osanotto matkoille, kustantamamme Ring-kirjan hyvä menekki, arpajaismyyntitulot, lahjoitukset, korkotulot sekä edelleen ennen kaikkea vapaaehtoistoimintaan perustuva ja melko pienillä kuluilla toimiva organisaatio. Hyvästä talkoohengestä kiitokset myös kaikille luennoitsijoille ja julkaisun kirjoittajille sekä kaikille, jotka myötävaikuttivat ensimmäisen kirjan syntymiseen ennen kaikkea sen kääntäjälle Uolevi Karrakoskelle. Tarkempi selko tuloksesta ja taloudellisesta tilanteesta käy ilmi tilinpäätöksestä 1.1. 31.12.2000.
TULEVA KEHITYS
Toimintavuosi loi hyvät edellytykset toiminnan kehittymiselle myös tulevien vuosien osalta. Vuonna 2001 on tarkoitus jatkaa kirjojen julkaisutoimintaa ja suunnitteilla on myös Wagner-CD:n lähettäminen jäsenetuna Wagneriaanin lukijakunnalle. Helsinki Ring 2001 yhteydessä on suunnitteilla kotimaiselle yleisölle tarkoitettu seminaari. Samoin Ringin aikana on seuralla jälleen info- ja myyntipiste Kansallisoopperan ala-aulassa. Seuran kymmenvuotisjuhlaa on tarkoitus viettää syksyllä Turussa. Kaikkia perinteisiä toimintojamme tullaan jatkamaan. Tulevasta kehityksestä tarkemmin seuramme vuoden 2001 toimintasuunnitelmassa.
Turussa 14. päivänä tammikuuta 2001
Suomen Wagner-seura r.y.:n hallitus
Markku Lulli-Seppälä
puheenjohtaja
Riitta-Liisa Mäkipaasi
varapuheenjohtaja
Peter Häggblom
toiminnanjohtaja
Jopi Harri
sihteeri
Heikki J. Eskelinen
Outi Jaakola
Annikki Juhakoski
Martti Parkkari
Heikki Virri